keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Ensimmäinen kuukausi

Terveisiä Tartosta!

Nyt on lomat lomailtu ja aika alkaa totuttelemaan uuteen arkeen.

Ensimmäisen kuukautensa aikana Dina on ehtinyt nähdä ja kokea paljon monenlaista. Joulua vietettiin mökillä pohjois-Karjalassa ja Dina pääsi samalla reissulla mummolaan moikkaamaan lehmiä. Ihmestys oli molemmin puoleinen ja Dinalta meinas läthee pää irti kun lehmä päätti lipaista Dinan poskea. :D Joulun paras lelu oli ehdottomasti lahjanarut!

Matkustettiin Dinan kanssa mökiltä kotiin bussilla ja junalla. Matka kesti yhteensä n 9h, joka on 10 viikkoiselle pennulle melko pitkä aika, mutta Dina oli ihan mahtava matkustaja! Suurimman osan matkasta nukkui nätisti kantokopassa ja vilillä ihmetteli eläinvaunun muiden koirien touhuja.

Mökkimatkan lisäksi Dina pääsi loman aikana kaupungin bussiin, ratikkaan ja nyt matkalla Taroon myös laivaan. Hianosti sujuvat uudet tilanteet ja osaa hyvin rentoutua hälinässäkin. :)

Uutta vuotta vietettiin kotona. Kylässä oli Dinankin tulevat kämppikset Katja ja vehnis Luca sekä Mia ja seropi Melly. Kaksi muuta koiraa oli sen verran isompia että Dina meinas niiden leikeissä jäädä vähän jalkoihin. Mellyn lähdettyä ja kun Lucakin oli saanut purettua suurimmat energiansa Luca ja Dina mussuttivat vierekkäin nätisti samaa luuta. Raketeista kukaan koirista ei onneksi ollut moksiskaan.

Alkulomasta ulkoilua haittasi lähinnä kylmyys. Mökillä pakkasta oli jouluna jopa -32, siinä ei pennun kanssa paljoa ulkoiltu.. Pissillä kuitenkin käytin Dinaa aina nopeasti ulkona. Oppikin heti tekemään tarpeet ulos jos vaan sinne tarpeeksi usein pääsi, ja ehkä juuri pakkasesta johtuen oppi aika nopeaksi siinä hommassa. :P

Ensimmäinen käynti eläinlääkärille oli viime viikolla kun Dina sai ensimmäisen yhdistelmä rokotteen. Ikää 12vk ja painoa oli kertyny 3,5kg, eli n 2kg lisää luovutuksesta.

Vaikka Dina oli ulkoilun suhteen ensin hieman vilukissa on se nyt oppinut nauttimaan ulkoilusta ja peuhaa nykyään innoissaan lumessa. Lempi puuhaa on juosta lumikinosten päälle ja mitä isompi kasa, sen parempi! Muuta lempipuuhaa on mm. tyhjien vessapaperirullien sisään laitettujen namien ulos repiminen ja ihmisten naamojen nuoleminen! :P

Ollaan totuteltu paljon erilaisiin hoitotoimenpiteisiin; harjaamiseen, konetöihin, pesuun, föönaukseen, kynsienleikkuuseen, korvien nyppimiseen. Kyllä sitä pienestäkin eläimestä löytyy haluttaessa paljon vastarintaa, mutta hyvin on tyttö tottunut näihin. Toistaiseksi ikävintä on Dinan mielestä nenän ympäriltä trimmaaminen, mutta siitäkin selvitään kärsivällisyydellä ja päättäväisyydellä.

Nyt totutellaan kerrostalossa asumiseen ja toisen koiran kanssa asumiseen. Ekana päivänä koirien leikit ei oikein osunut yhteen ja näytti että Dina jää ihan Lucan jalkoihin, mutta nyt kun on pari päivää opeteltu tuntuu yhteiselo sujuvan jo melko ongelmitta. Onneksi Dina on suhteellisen lunki tapaus. :) Seuraavana haasteena:koirat yksin kotona..

Aurinkoista kevään alkua!


Dina mökillä ja kirpparilta kylmyyttä vastaan hankitut vauvan tossut

Talvinen mökkimaisema


Väsynyt pentu pesun ja föönauksen jälkeen

Peilissä oli kaveri joka ei tullu leikkii


Lumi prinsessa 12vk

Naamakuva