tiistai 27. joulukuuta 2011

Joululahjoja ja välipäivien hulinaa

Dina esittelee uutta joululahjaansa

Kattokaa mitä mä sain! =)

Lahjan avausta

Mitäköhän täällä on??

Joulun välipäivinä Dina pääsi mummilassa leikkimään enon maailman söpöimmän mini-Norjan harmaa Nenan kanssa. Nena on vähän Dinaa vanhempi narttu ja on jostain syystä jäänyt minikasvuiseksi, ja on suunnilleen Dinan korkuinen. Söpö ja tasaväkinen leikkipari! :)

Moi mä oon Nena!Tutustumista
Ja sit lähti!
Pieni lepotauko, kauniit tytöt!
Dina 14 kk

torstai 22. joulukuuta 2011

Hyvän joulun toivotus!

Ollaan mökillä joulunvietossa ja pari päivää vielä aattoon. Ollaan tehty pitkiä lenkkejä ihanassa pohjois-Karjalan luonnossa, metsissä ja vaaroilla. Vaikka ainakin etelässä taidetaan tänä jouluna viettää musta joulu, on luonto täällä onneksi lumen peittämä. Eilen lenkkiin loi jännitystä erilaiset jäljet hangessa. Täällä on ollut liikkeellä susia ja ilveksiäkin löytyy, joten pimeällä täytyy olla vähän varuillaan. Epäillään kuitenkin että eiliset isot jäljet jotka bongattiin voisivat kuulua ahmalle. Dina on nauttinut kun saa juosta vapaana hangessa ja jahdata lumihiutaleita ja seurata eläinten jättämiä hajujälkiä. Aika pätevä jäljestäjä! :)

Tässä meiltä pieni joulutervehdys, tai oikeastaan kaksi. En osannut päättää kahden niin erilaisen mutta hyvän välillä.. Eli oikein maukasta, rauhallista ja hyvää joulua ja uuttavuotta kaikille!


sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Dina HeJW 2011!

Taakse jäänyt messari viikonloppu oli hieno kokemus! Paljon tuttuja, hienoja koiria ja hienoja tuloksia! :)

Lauantaina oli vuorossa Helsinki Winner 2011. Oltiin aamulla messarissa joskus seitsemän aikaan, jolloin auton sai vielä tosi hyvin parkkiin ja käytävilläkin oli hyvin tilaa liikkua. Olin ihan yllättynyt miten hyvin oli tilaa.
Värillisiä keskareita oli ilmoitettu muistaakseni n 24 ja tuomarina oli Patrick Holbourn, Iso-Britannia. Junnu narttuja oli 5, kaikki suomalaisia koiria.
Dina esiintyi ja liikkui kehässä reippaasti, vaikka joidenkin esiintymistä häiritsikin kehämaton alla koliseva jonkunlainen levy. Dina sijoittui hianolla arvostelulla JUK ERI1, sai SA:n
ja on näin ollen Helsinki Junior Winner 2011 ja sijoittuen vielä PN4 ja saaden vara-SERTin! WAU!


PN 4, res-CAC, HeJW -11
Paras narttu kilpailuluokka

PN1 ja HeW -11 oli Goldfire's Silky Smooth "Mila" joka oli lopulta myös VSP. Lauantain ROP oli Milan isä Regenfield Lysander. Onnea!

Oli mukavaa nähdä paikanpäällä myös mm Dinan isä omistajineen sekä Dinan isoisän kasvattaja Olga! :)

Porukat oli lauantaina kattomassa ja Dina pääsikin niitten kanssa s
itten ajoissa kotiin kun mä halusin jäädä loppuun asti katsomaan ja fiilistelemään. Ehdin mä lauantaina kunnostautua vielä basset hound handlerinakin kun olin niiden kehää katsomassa ja PN kehään tuli handlerin tarvetta. Onneksi oli edes joskus tullut harjoiteltua kaverin basseteilla esittämistä etten ollu iihan hukassa, on se kuitenki vähän erilaista kun villisten esittäminen. ;) Hyvin kuitekin meni ja Irkku bassetti oli PN3. Ja pääsin mä sitten vielä Hopeless-kasvattajaryhmän kanssa isoonkin kehään pyörähtämään. Aika odotusta oli kasvattajaryhmien kokoumien kanssa täytyy sanoa..

Katsottiin lauantaina sitten vielä ryhmät ja BIS loppuun. BIS1 oli venäläinen pomeranian. Mun suosikki oli 9 ryhmän voittanut ja BIS4 lk chihu Dachida's Paintbox joka oli niin showstara että! Mahtava eläin. :)

Kotiin lähettiin varmaan joskus 9 aikaan, eli kiitettävät n 14h tuli messarissa lauantaina pyörittyä.

Sunnuntaina ha/apr/pun keskareita taisi olla 23 ja tuomarina oli Philip Langdon, niin ikään Iso-Britanniasta. Junnunarttuja oli su ilmoitettu 6 mutta yksi oli poissa. Dina sai taas ERI:n ja pääsi näin ollen kilpailuluokkaan. Tuomari antoi melko paljon myös EHta ja vain yksi junnunarttu sai Dinan lisäksi ERIn, eilisen JUK2, Yellowmellow Tears in Heaven. Tuomari sijoitti Dinan jälleen luokka ykköseksi, mutta (hieman yllättäen) ei jakanut ollenkaan SA:ta joten myös titteli jäi näin ollen jakamatta. Tulos siis ERI JUK1. Upea kokonaistulos viikonloppuna kuitenkin!

Tuomari jakoi su melko paljon sinistä nauhaa ja esim nartuissa jaettiin yhteensä ainoastaan kaksi SA:ta, kahdelle valionartulle. PN1, VSP ja W -11 oli jälleen hianosti Goldfire's Silky Smooth ja ROP oli venäläinen pieni uros Huge Success Iz Severnoi Venecii.

Viikonlopun ostoskassiin tarttui mm. mulle Berran hiano treeniliivi ja Dinalle perus- ja sadePOMPAT. :) Käytiin kanssa Janutexin kojussa mittauttamassa Dina niin tiedän minkä kokoisen haalarin tilaan Dinalle kohta joskus. Nyt kun loskakelit on täällä niin tuntuu siltä että se kohta voisi olla aika piankin..

Sunnuntaina mulla oli kiire lentokentälle ja takaisin Tartoon joten en hirveästi ehtinyt jäädä kiertelemään. Kiireisen viikonlopun jälkeen tuli sellainen olo että ens vuonna ois kiva tulla ihan vaikka ilman koiraakin kiertelemään niin että ehtis oikeesti kunnolla nauttimaan messarin tarjoomasta ohjelmasta. Harmitti esim aika paljon etten ehtiny lähes ollenkaan katsomaan KV tokokisoja jotka järjestettiin lauantaina. Mutta toisaalta, raaskiikohan sitä koskaan jättää koiraa kotiin jos paikanpäälle raahautuu, saa nähdä. :P

Mutta hiano viikonloppu ja mä kiitän lämpimästi kaikkia jotka auttoi ja tuki meitä viikonlopun aikana, ootte korvaamattomia! :)
Tän voimalla jaksoi sitten lähteä vielä reiluksi viikoksi Tartoon teemalla 6 koulupäivää-6 tenttiä, ja sitten joululoma! :) Dina sai jäädä jatkamaan jo alkanutta joululomaansa Suomeen vanhempien hellään huomaan.