keskiviikko 28. elokuuta 2013

Pesupäivä ja metsäretki kuvia

Työt loppu, loma alko ja vielä on selkeesti kesää jäljellä, ihanat säät! :) Mikäs sen parempi tapa alottaa loma kun tehä suurpyykki puudelille. ;) Dina oli jo aika järkyssä kunnossa joten oli todellakin upon time pestä ja trimmata se. Ja onhan se aina palkitsevaa kun käsissä on taas pehmonen ja tuoksuva koira. :)

Sain jopa kameranki kaivettua esille ja nappastua "pari" kuvaa.
Sitten pihalle tuli naapurin Kulta (kyllä, on naapurin koiran nimi.) ja siitäkös Dina riemastu, Kulta on Dinan mielestä iHanA! Niiden leikki menee yleensä niin että Kulta seisoo paikoillaan ja Dina juoksee meidän ja naapurin tontin välillä Kullan ympäri. Sitten seuraa pientä painimista. Dinan mielestä Kullan kaa on ihan huippua leikkiä vaikka vastapuoli onkin yleensä vähän passiivinen.. :P
 Ja leikkimisen jälkeen sitten tukka näytti tältä:

 Ja tällanen kampaus sitten laitettiin:

Kun tukka oli laitettu kuntoon lähettiin metsään lenkkeilemään ja keräämään mustikoita. Joku saattais ajatella et miten viittii mennä metsään kun on just puol päivää puunannut turkkia. Mutta voin kertoo, ei se oo ongelma eikä mikään! Jos on, niin ei pidä missään nimessä hankkia villakoiraa, koska silloin kieltää koiralta sen perusoikeuksia, joihin mun mielestä esim metsässä vapaana juoksentelu ehdottomasti kuuluu!! Tai voihan turkin tietysti aina pitää lyhyenäkin. :) Kyllähän turkki roskia kerää ja märällä säällä kastuu. mutta molemmista selviää aika helpolla.

Dina söi reissun aikana varmaan pari desiä mustikoita puskista ja lopun aikaa juoksenteli keppien kanssa meidän ympärillä kun poimittiin marjoja. Metsä on ehdottomasti Dinan lempipaikka isojen ruohoaukeitten lisäksi. Molemmilla Dina saa ihania hepuleita ja ottaa kunnon ilospurtteja sinne ja tänne!

 Mums mums mustikoita

tiistai 27. elokuuta 2013

VOIttaja fiilis!!!

Jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee!

On vaikea sanoin kuvata sitä tunnetta mikä tulee kun tehty työ vihdoin palkitaan. Kun menestyy ja kokee että oikeesti myös ansaitsee sen! Ei voi muuta sanoa kun että nyt on ihan mahtava fiilis! :')

Onnistuttiin siis viime torstaina vihdoin Jokelassa tuomaan kokeessa esille se mitä me osataan. Dina oli ihan loistavassa vireessä ja hyvin kuulolla, koko suorituksen läpi oli sellainen fiilis että me tehdään yhdessä ja se myös näkyi. Tulokseksi VOI1-tulos pistein 298/320p, kunniapalkinto ja luokan voitto!

Oli aika mahtavaa tulla kehästä ulos onnistuneen suorituksen jälkeen onnesta soikeena ja matkalla joku vielä huikkaa "sulla on aivan mahtava koira!". On se! :) Tais päästä pari naurunsekaista ilonkyyneltä kun palkkasin Dinaa suorituksen jälkeen. :>

Tässä pisterivi liikejärjestyksessä:
Paikkamakuu 10, maahanmeno kyllä vähän vino
Tunnistusnouto 10, ei löytäny kapuloita heti kuten ei moni muukaan koira, liikkuri vei ne aika kauas ja en tiedä oisko ollu jo niin paljon hajuja siinä kohdassa tms..? Mutta nenä työskenteli koko ajan hyvin ja omakin löyty hyvin kun kapulat löyty.
Luoksetulo 8, vauhti oli kovaa! >> stopit pikkusen veny.
Seuraaminen 8, omasta mielestä kyllä taas aika järkkyä, Dina ihan ylivireinen. Yks perusasento jäi alussa puuttumaan ja paikalla askeleet kököt pomppimisen takia. Parani onneks loppua kohden..
Metallinouto 10, palautti ravilla, muuten ei huomautettavaa.
Istuminen 10, hyvä istuminen, en oo varma nousko tassu ku kävelin taakse. Tuomarikin seiso koiran takana joten ei ainakaan näny vaikka ois noussu.. :D
Ruutu 10, super! Hyvä vauhti, hyvä paikka ruudussa, pysähty hyvin, maahan hyvin. Pysy hyvin, hyvällä vauhdilla sivulle, tais juosta pikkusen ohi lopussa, pa hyvä. Jes!
Kaukot 9, tän hetkiseen tasoon nähden näihin tosi tyytyväinen! S-i vaihdossa vähän peruutti.
Hyppynouto 10, ei huomautettavaa, mainio! :) Heittokaan ei ois keskemmältä tolppien välistä voinu mennä ;)
Kokonaisvaikutus 8, koiralle kuulemma ois tullu ysi mutta omistajan riekkumisen (palkkasin Dinaa kehumalla ihan samalla tavalla kuin aina) takia 8, perus Pörstiä :P

Dinakin oli selvästi ihan kaikkensa antanut kokeen jälkeen ja nukkui koko illan ja vielä puolet seuraavastakin päivästä.

Mä en voi uskoa että me ollaan nyt siinä pisteessä että me saadaan startata EVL:ssä! Haha! Ihan mahtavaa kyllä! :D
Me jatketaan nyt syksy siis erikoisvoittajan liikkeitä treenaillen ja koitetaan päästä mahollisimman paljon myös aksaamaan. Lokakuussa vois mennä villiksien tokomestaruuksissa vielä VOI-hin ja kattoa jos vuoden vaihteen tienoilla pääsis sit starttaa EVL:ää. Jos ei sitte tule siihen väliin jotain muita suunnitelmia.. ;)

Näyttelyistä en tiedä.. Dina sai vielä toistaiseksi pitää turkkinsa, vaikka en tiedä miksi mä vaalin sitä. Tiedän et kiroon sitä viimeistään kun maneesitreenit alkaa ja houkutus vetästä turkkia lyhyemmäks ois kyllä kova! :D Varsinkin jos en mihkään näytelmiin Dinaa aijo pitkään aikaan viedä. Mihin mä veisin? Messari ois tietty tavallaan kiva mutta niin sairaan kallis. Baltian voittajaa vois tietysti miettiä. Toisaalta en näe hirveesti pointtia enää juosta missään.. :) Ruusukkeita ja titteleitä on niistä karkeloista jo aikalailla yhen koiran tarpeiks ja laittaa senkin ajan ja rahan ehkä mielummin vaikka agi/toko koulutuksiin ja kisoihin. Niillä kentillä on vielä paljon enemmän saavutettavaa! :)


Dinalla ei jäänyt viime kisoista mitään hampaankoloon! ;)

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Vielä on kesää jäljellä...

Nyt on mun mielestä se aika kesästä kun sais alkaa radiossa soittamaan Mamban ikivihreetä kesäpiinaa Vielä on kesää jäljellä (jos sitä siis on joka vuos pakko soittaa). Koska mulla alkaa ens viikolla loma! Sitä lystiä kestää hurjan viikon ennenku on taas aika palata koulunpenkille Tartoon ja myöntää että kesä ehkä oli ja meni..

Aika paljon ollaan kesän aikana ehitty puuhastelee Dinan kanssa, ja vähän vähemmän sitten taas päivittämään blogia.

Tokoa ollaan treenattu melko ahkerasti ja viime viikolla alkoi Riitta Jantunen-Korrin (kennel Tending http://www.tending.info/) vetämä 4 kerran VOI-EVL tokokurssi. Viimekerralla meitä oli paikalla vaan kaksi neljästä osallistujasta joten pidettiin toive-kerta jolloin sai itse toivoa mitä katotaan. Me tehtiin ruutua, keskittyen siihen miten saisin Dinan bongaamaan/katsomaan ruudun paremmin eikä ampumaan vaan tyhjään. Päädyttiin siihen että pitää varmaan ihan mekaanisesti, mieluiten apparin kanssa, yrittää opettaa Dinalle käskystä katsomaan ruutuun ennen lähetystä ja vapautus ruutuun lelulle kun katsoo sinne. Dina vaan kuumuu/turhautuu jos sitä virittelee hirveesti ennen ruutua. Tässä pitää siis olla vähän varovainen etten saa mulle kurkku suorana huutavaa puudelia. 

Tokassa setissä katottiin jäävät läpi. Seisominen ja maahanmeno jees ja lähtee hyvin mukaan myös seuraamaan jäävistä. Istumisessa on jäänyt vahvasti kiinni mun vartalo apuun/hidastukseen, ja jos en sitä tee niin jää seisomaan. Sitä pitäs siis vielä yrittää häivyttää. Ärsyttävää koska esim peruuttaen jos tehään istumisia niin kyllä Dina ihan käskystä istuu eikä mitään apuja tarvii.. Itse istuminen napakka. Jäävissäkin täytyy muistaa käyttää vaihtelevasti etu-, taka- ja heittopalkkoja jotta säilyy yllätyksellisyys jatkossakin.
Sitten vielä vähän kaukoja. Nää on levinny vähän käsiin, tai sitten ei hyviä koskaa ollukkaa. Suurin ongelma on se että Dina nousee tosi pitkänä seisomaan ja sen voi sit kuvitella kuinka helppo siitä on istua taaksepäin. Aika hyvin se yrittää ja tajuu et pitää peruuttaa mut välillä menee vähän liikaakin taakse jne. Koitetaan näihin nyt sivupalkkoja, eli palkat koiran molemmilla puolilla. Tuntus toimivan kivasti mut saa nähä miten palkkojen häivytys onnistuu. Toi pitkä seisoma-asento on Dinalle luonnollinen ja tekee asiasta sen takia vähän hankalan korjata.

Kuten Riitta sanoikin että jos joku asia on koiralle tosi luonnollista pitää miettiä aika tarkkaan minkä verran sellasia voi ja kannattaa korjata. Varsinkin jos kyse on kokeitakin ajatellen ehkä parista pisteestä.

Ollaan ehitty tokoilemaan elokuun aikana myös kaksi koetta; sunnuntaina 4.8 Hämeenlinnassa ja tämän viikon maanantaina 19.8 Jokelassa. Hämeenlinnasta ei tarvii sanoa muuta kuin että oli jo ennen sinne lähtöä sellanen fiilis et nyt kannattais vaan suosiolla jäädä kotiin. Ja niin ois kannattanukki! :D Ja eilisestä voikin sit olla jo vähän tyytyväisempi, vaikka ei se ykkönen sieltä oo tullakseen!

Hämeenlinnaan oli siis jo lähtiessä huono fiilis, vähän rankka viikko ja vkloppu takana ja valmistelut oli jääny vähille.. Ja muutenki väsyny ja epäkeskittyny fiilis. Vaikka yritin paikan päällä skarpata ite ja viritellä Dinaa niin sehän lukee mua kuin avointa kirjaa.. Ja koska mä en ollu ihan oma itteni niin ei ollu sekään. Vire oli kaikin puolin huono, Dina laamaili jo kehään mennessä ja siitä jo tiesin et täst ei tuu mitää. Oltiin molemmat epäkeskittyneitä ja liikkeet meni sit joko tai, taidettiin saada kasaan jopa neljä kymppiäkin mutta loput oliki sitten jotain räpellyksiä tai rehellisiä nollia. Luokosetulossa ei pysähtynyt ollenkaa seisomaan. Ruudussa tuli liikaa käskyjä, juoksi ruudun taakse mutta sain kuitenki korjattua ruutuun. Seuraaminen oli ihan kauheeta laamailu, perusasentoja puuttu yms. Istumisen seiso. Lopulta jäätiin kaks pistettä vaille tulosta, eli komean nollan kanssa lähettiin ajamaan kotiin.. Se ois ollu ihan se ja sama oisko ollu nolla, kolmonen tai kakkonen, niin huono fiilis jäi kokeesta. Ja taas tuli todettua kuinka herkästi Dina lukee mun mielialoja ja kuinka ohjaajaherkkä koira se oikeesti on! Ei anna mulle hirveesti anteeks sekoilua.. :P

Maanantaina sitten tokoiltiin Jokelassa. Oli kiva pikkukoe ja aamun rankkasadekkin vaihtui onneksi iltaan mennessä auringoksi.
Oltiin paikkamakuun jälkeen heti ekana vuorossa. Paikkiksesta 10 ja käytiin välissä kehän ulkopuolella hakemassa namipalkka ja sitten takas kehään. Dina oli ihan loistavassa vireessä, tai no, välillä meinas lähtee jo vähän lapasestakin. Liikejärkkä: tunnari 10, luoksetulo 8,5 , seuraaminen 8, metalli 9,5 , istuminen 10, ruutu 8 , kaukot 0 , hyppynouto 0. Tunnari tosi hyvä! Luoksetulossa annoin käskyt vähän myöhään ja stopit vähän veny. Seuraamisessa keitti yli ja oli ajoittain aika järkkyä pomppimista.. Tähän pitäs löytää joku tasapaino. Pahimmat oli kaikki pysähdykset, ei kestäny niitä ollenkaan vaan haukku ja pomppi paikallaan. :S Parempi näin ku laamailu mutta ei ehkä silti ihan toivottua.. Paikka pysyy hyvin ja käännökset hyviä mutta toi kuumailu rupee menee vähä överiks.
Metsku ok, palautus ravilla. Istuminen hyvä. Ruutu, se meni sinne! Woohoo! Ruutu oli aika kehän reunalla ja joku oli siellä vieressä kehän laidalla leikittämässä koiraa johon Dina kiinnitti huomion. Jouduin sit antaa lähetyksessä tuplakäskyn mutta sen jälkeen teki hyvin. Sitte alko alamäki. Dina kävi sen verran kierroksilla mikä ei tarkota hyvää meiän kaukojen kannalta, joten yritin vähän rauhotella sitä ennen kaukoja. Ajattelin että sanotaan nyt maahan käskykin rauhottavasti jos vähän tasottus. Se johti sit siihen että eihän se tajunnu kun käsky tuli ihan väärin, eli alkuun kolme maahan-käskyä ja liike nollille, ei näin! Tehtiin liike loppuun ja ihan kivat kaket ois ollu, ei harmittanu ei. Sitte mun sekoilu jatku hyppynoudossa. Heitin kapulan suoraan päin esteen tolppaa niin että se kimpos oikeelle esteen viereen. En sitte tajunnu pyytää uusintaheittoa eikä kukaan myöskää sanonu mitää, joten käskytin vaa normist, et jos se nyt vaik hyppäis takaski. No ei se hypänny. Eli loppuun kaks komeeta nollaa ohjaajan kämmäilyn takia ja kakkos tulos!
Koiraan olin super tyytyväinen, Dina teki just niin kun se osas ja oli kokoajan tosi hyvin messissä. Sen fiiliksen takia ei voi olla kovin pettyny. :) Oltiin luokka kakkosia.
Kokeitten jälkeen lenkillä, toinen taitaa olla tyytyväinen suoritukseensa
Kato mitä mä voitin!
Ollaan me tokoilun lisäks ehitty vähän aksaamaankin. Pari viikkoa sitten käytiin Herttoniemessä Agry:n epiksissä. Mentiin kisaavien rata kaks kertaa. Dinalla oli ihan hulluna menohaluja ja ekalla radalla palautin sen A:lle kun meinas tulla aika vauhdilla yli siitä.. Keppien sisäänmeno sössittiin myös molemmilla radoilla muistaakseni. Niitä pitäs treenata vielä lisää radoilla! Tokalla radalla Dina teki A:lle sairaan hianot kontaktit josta palkkasin. Hauskaa oli vaikka ilman tuloksia jäätiin. Ja ei ainakaan vauhtia radoilta puuttunu! :D Onneks kohta pääsee taas takas Tartoon ja alkaa myös säännölliset agi-treenit. Kyllä me viimeistään ens vuonna sitten se agi-lisenssikin hankitaan. Jos ei jo syksyllä niin hurjiks ruveta! ;)
Tänään taas illalla Riitan treenit ja huomenna ois vielä toko-koetta Jokelassa. Koitan skarpata nyt kunnolla ja käskyttää niinkuin ollaan treenattu ja heittää kapulatkin, ei tuomarin päähän, ei esteen tolppiin, vaan ihan sinne minne pitää!

Mukavaa loppukesää kaikille!
Kesäillan tokotreenejä, ei hassumpaa!
Pesunjälkeen väsähtäneet 
Vapaapäivä :3