torstai 25. joulukuuta 2014

Ihanaa joulua!

Rauhallista joulunpyhien jatkoa ja iloista, onnellista ja vauhdikasta vuotta 2015!

T:Anniina, Dina ja Svante






Blogi on ehtinyt elää n 6kk hiljaiseloa, sekä pentu- että opiskelukiireiden takia. Suurin syy taitaa olla tuo meidän lauman uusin jäsen Svante, joka on tehokkaasti työllistänyt omistajaansa tämän syksyn aikana.. :)

Mutta mikäs olisi parempi aika päivittää blogi ajantasalle ja päivittää loppuvuoden tapahtumat, kui uuden vuoden kolkuttelu jo ovella. Tämä voisi olla siis vaikka jonkunlainen uudenvuodenlupaus, että nyt kun on kerrankin hieman lomaa, niin päivitän blogin ajantasalle ja teen koosteen viime kesästä sekä syksyn ja alkutalven tapahtumista. Mutta siihen asti taidan palata takaisin sohvalle viltin alle mussuttamaan jouluherkkuja! ;)

Nauttikaa!!

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Mamma- ja kesälomailua

Dina on viime viikot viettänyt ansaittua kesä- ja mammalomaa. Loma on mennyt mökkeillessä ja pääsiDina myös moikkaamaan kavereita pariksi päiväksi Sotkamoon, rennoissa merkeissä kuitenkin. Kauheasti olisi mieli vielä halajanut kavereitten kanssa rallaamaan, mutta näitä leikkejä jouduttiin vähän rajoittamaan ennenkuin meno metsässä olisi yltynyt ihan hurjaksi. Voinnissa ei siis ole mitään vikaa, vaan ainakin Dinan itsensä mielestä se voisi baanailla ihan normaaliin tapaan. :) Tylsillä kävelylenkeillä vauhti on kyllä vähän hidastunut, mutta keppejä ja käpyjä poimitaan maasta heitettäväksi entiseen tapaan, ja täytyyhän niitä sitten varovasti nakella mamman mielen virkeenä pitämiseksi.

Samalla ajatuksella (mielen virkistykseksi) ollaan tehty pientä tokoilua ja temppuilua. Dina on ihan super innoissaan kun pääsee välillä vähän temppuilemaan. Esimerkiksi jalkojen väliin tuleminen takaa kiertäen ja jalkojen välissä kävely alkaa olemaan Dinan oikea bravuuri. Seuraavaksi voisi opettaa laittamaan siitä vielä etutassut mun jalkojen päälle ja kävelemään niin eteenpäin. Ollaan aloitettu harjoitukset ajoissa Dinan tulevaa seniorilajia- koiratanssia- varten. :P Vauhtilikkeet on tokossa täytynyt jättää pois, joten tokotreenit on koostunut lähinnä kaukoista, paikalla käännöksistä ja askelsiirtymistä. Peruutus alkaa muuten näyttämään jo paljon paremmalta! Onneksi synnytyksen jälkeen ei mene niin hirveän kauan kun voi taas aloittaa kevyen toko-treenailun ja kunnon kohotuksen. :) Mä kärsin edelleen kauheasta treeni-vierotuksesta, vaikka hyvin ollaan maltettu mammaloma rauhoittaa. Kohta sitten kaksin verroin treenattavia, joten eiköhän tää vaje saada pian täytettyä syksyn myötä..

Dina mökillä tiineyspäivä 45

 
Kaverit käymässä mökillä
Dina, Unna ja Zinna
Tiineyspäivä 46
Päivä 51



torstai 22. toukokuuta 2014

Dina on tiine!!

Otin Dinan tänään mukaan koululle yöpäivystykseen jotta voitaisiin samalla ultrata se. Tiineyspäiviä tuli tänään ekasta astutuksesta 24 ja tokasta 22 päivää, eli ihan hyvin pitäisi jotain jo näkyä jos on näkyäkseen.

Ensin ultrailtiin kaverin kanssa itse ja sen jälkeen pyydettiin paikalle päivystävä lääkäri kiinnittämään diagnoosi. Ja diagnoosihan oli: TIINE! Ensin katsoimme perus ultralla sikiöpussit ja sitten katsottiin vielä pienten sydänten sykkimistä dopplerilla, joka näyttää veren virtaukset. Kuinka ihanaa oli nähdä pontevasti sykkivät pienen pienet sydämet! <3

Tässä videolla sykkii yhden pienen sydän! (Ylhäällä musta soikio on sikiöpussi ja sen sisällä sykkivät pieni punainen ja sininen on pennun sydän :> )


Oikeasta sarvesta laskettiin neljä varmaa ja vasemmasta yksi varma. Vasenta puolta tosin peitti vähän perna joten siitä on vaikea sanoa varmasti.. Ja kaikkeahan voi tietysti vielä tapahtua.
Mutta pääasia että siellä näkyi jotain, ja niitä jotain oli myös useampi kuin yksi!

Yritin tarkoituksella olla hirveästi (yli)tulkitsematta muutoksia Dinassa ennen tätä, ettei turhaan ala luoda itselleen luuloja. Mutta nyt kun tiineys on varma niin voihan niitä ajatella tälleen taaksepäin. :P Ihan alku tiineydestä Dinalla oli ripulia (oliko sitten tiineydestä vai joku muu syy, sitä ei tiedä). Noin parin viikon kohdalla huomasin että viimeiset kylkiluut ei tunnu enää niin selvästi kuin ennen, eli lanne oli alkanut hieman leventyä ja samalla myös viimeinen nisäpari alkoi vähän turvottaa.. Dinasta on tullut myös ihme haahuilija lenkeillä. Vähän sellanen taivaanrannan maalari. Kulkee perässä ja kattelee, ja tuntuu että toimii jotenkin vähän hitaammin ja rauhallisemmin kuin normaalisti. Keppileikeistä, leluista ja pienestä treenailusta ja temppuilusta innostuu kyllä ihan normaaliin tapaan. :)

kaverikuva
Aamulenkillä, keppileikit maistuu vielä! 
Keppileikkiä Fridan kanssa
Mamma ottaa rennosti, masu vielä aika pieni
Kesätyttö



perjantai 2. toukokuuta 2014

Kevätkuvia

Lenkkeilyä Tartossa

Pörröinen pesun ja kuivauksen jälkeen, edellisestä trimmistä n 1kk
Trimmin jälkeen, peppupallot lähti, kevyempi kesätukka!


Tallinnan satamassa, matkalla pääsiäislomalle :)

Satamassa oli vähän tuulista 





Pääsiäisenä retkeiltiin kahtena päivää Luukissa noin 4 tunnin patikat

torstai 1. toukokuuta 2014

Pentuprojekti on alkanut

Dinalla alkoi pääsiäisenä juoksut, tietenkin päivää ennen meidän ensimmäistä EVL starttia.. Oltiin siis jo henkisesti valmistauduttu viikonlopun kisoihin, huomasin kyllä että Dina alkaa tekemään juoksua mutta ajattelin että ei se vielä aloita. No niin se sitten koetta edeltävänä päivänä ne aloitti. Oli vähän ristiriitaset tunteet. :P EVL-n korkkaus siirtyi siis luultavasti jonnekkin ensi syksylle jos nyt kaikki menee suunnitelmien mukaan.

Juoksujen alkamisesta piti sitten ruveta miettimään muita aikatauluja. Päätin että matkustetaan viikoksi takaisin Taroon ja sitten taas seuraavana viikonloppuna Suomeen. Edellisten juoksujen kätöksen perusteella astutusta voisi koittaa jo silloin.

Tultiin siis viikon päästä taas Suomeen. Mutkia meinasi tulla matkaan suunnasta jos toisesta, mutta lopulta saatiin asiat sumplittua onnistuneesti. Käytiin Kirkkonummella Rickyn luona lauantaina jolloin astutus ei vielä onnistunut ja uudestaan su, jolloin tärppäsi. :) Mun oli pakko matkustaa sunnuntaina takaisin Tartoon kun maanantaina tentti ja esitelmä. "Pienellä" sumplimisella sain kuitenkin järjestettyä Dinalle kyydityksiä, hoitopaikan ja apurin vielä astutukseen tiistaille. Tiistaina Dina siis kävi vielä Kirkkonummella ja myös tällöin saatiin onnistunut astutus.

Nyt siis jäädään odottelemaan astutuksen tuloksia, n toukokuun 20 päivän tienoilla voidaan ultrata. :)

Lisätietoa pentuprojektista pentublogista: http://jumparoundpennut.blogspot.fi

Tässä Dina ja Ricky n kuukauden takaisissa kimppatokotreeneissä. Huippuja harrastuskoiria kyllä molemmat! Hyvä että koirat ees huomioi toisiaan treeneissä kun emännillä oli lelut ja namit jotka kiinnosti näitä kavereita enemmän!


perjantai 18. huhtikuuta 2014

Dinasta kakkosluokkalainen!

Dina nousi 5.4 Riihimäen agikisoissa kakkosluokkaan! Jipii!


Olin ilmoittanut Dinan kolmelle radalle mutta tehtiin heti ekalta radalta nolla ja Dinalle siis SERT ja nousu kakkosluokkaan. :) Kotimatkalle saatiin lähteä siis jo ennen klo 11:sta. :P
Olin tosi tyytyväinen Dinaan ja meidän rataan. Rata tuntu sujuvalta, Dina liikku kivasta ja mä olin ajoissa. Oltiin luokassa kakkosia reippaasti liikkuneen pyrrin jälkeen, meillä oli etenemä 4,25m/s. Vielä kun saisi vähän lisää vauhtia keinulle ja kepeille (ja jättäis pois A:n pysäytyksen ;P) niin saatais vielä pikkusen lisää vauhtia. Mutta eiköhän sitä tuu vielä kokemuksen kautta! :)

Dinan piti startata kakkosissa pääsiäisenä mutta mä möhlin ja unohdin ilmoittautumise vuosijuhlaviikon kiireessä ja humussa.. Vauvojen jälkeen siis taas jatketaan kisailun merkeissä! :)

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Ruokosen agi-koulutus uudella kentällä

Tartoon on valmistunut uusi super hiano treenikenttä, tekonurmi-kumirouhe pohja ja Smartin esteet. Ihan mahtavaa!

Oli siis hyvät puitteet järkätä ulkopuolinen agi-koulutus viikonlopuksi. Saatiinkin viime viikonlopuksi vakio vieras Juha Ruokonen meitä kouluttamaan.

Osallistuttiin Dinan kanssa molempina päivinä 2 tunnin koulutukseen. Lauantaina teemana oli sylivekit, valssit ja vauhti ja sunnuntaina radan teemana taas takaaleikkaukset ja viskileikkaus.

Lauantaina paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta ja oli ihan huippu olosuhteet treenata. Radan rakentaminenkin sujui klo 8:30 aamulla ihan käden käänteessä uusilla kevyillä esteillä. :)

Rata oli kolmosluokan tasoa ja siinä oli n 30 estettä. Dinan kanssa valitsin tehdä pätkissä että saadaan hiottua kaikki tekniikat kuntoon. Tokan setin lopuksi tehtiin sitten ratana siihen asti mihin oltiin päästy, eli esteelle 24. Tauolla tein itsenäisesti vielä loppua keppeineen jotai ei ehditty treenien aikana ottaa, sekin meni hyvin. :)

Eniten Juha tarttui mun ohjauksessa siihen että en saa jää odottelemaan koiraa esteille vaan liike jatkuu uuteen suuntaan. Eli ohjaus päällä mutta alavartalo ja liike etenemään kohti uutta suuntaa. Tunnistan ton ongelman täysin itessäni että jään turhaan esteille odottelemaan. Toinen josta Juha sai jatkuvasti muistuttaa oli että ei taka-askelia sylivekeissä ja valsseissa! Jään paikalle hipsuttelemaan ja ottamaan pieniä taka-askelia jolla myös jään tukemaan koiraa esteellä, vaikka sille ei olisi tarvetta. Ei siis taka-askeleita vaan heti eteenpäin kohti uutta suuntaa!

Tässä videota lauantain treeneistä
Vika veto:

Plus pari pätkää
Tässä pyöräytys joka sopi meillä tohon kohtaan paljon huonommin kuin sylivekki, vekillä kääntyy paljon tiukemmin ja ite en hahmota noita pyöräytyksiä ollenkaan, niistä tulee super hitaita..

Ja sylivekki muurille uudestaan, parempi käännös kuin tossa ekalla videolla kun tehtiin ratana

Sunnuntaina teemana siis takaaleikkaukset, viskileikkaus, valssit yms. Radat oli molempina päivinä tosi teknisiä ja sen takia ne välillä tuntu jopa vähän hitailta, mutta tulipahan hiottua tekniikoita josta tykkäsin tosi paljon ja tuli tarpeeseen! :) Treenattiin paljon myös tekniikoita joita tulee tavallisesti vähemmän tehtyä, eli meillä esim just noi takaaleikkaukset ja viskileikkaus. Dina luki viskileikkauksen ihan luonnostaan todella hyvin, ollaan taidettu tehdä sitä kerran aikasemmin joskus 1,5v sitten.. Täytyy muistaa pitää työkalupakissa. :) Takaaleikkaukset on mun mielestä aina ollut tosi vaikeita ja niissä sekoiltiinkin aluksi. Mutta meni nekin sit ihan ok, pitää vaan muistaa leikata rohkeasti. 

Sunnuntailta ei oo videoo mutta tässä pari Sonjan ottamaa kivaa kuvaa :)





Ensi viikonloppuna tullaan taas Suomeen kisailemaan, lauantaina luvassa Riihimäki. Sunnuntaina osallistun villakoirien kasvattajapäiville jossa luvassa mm villakoirien terveysasiaa. Käsitellään viimevuonna tehdyn villakoirien terveyskyselyn tuloksia. Toivottavasti siihen on saatu paljon vastauksia ja kattavia tuloksia! Odotan mielenkiinnolla! 
Lisäksi toiveena ois viedä Dina nyt Suomessa fyssarille, vaikuttas olevan pientä jäykkyyttä liikkeessa ja hyppäs kauheita koikkaloikkia viikonloppuna, johtuisko pienestä jäykkyydestä..? Toivottavasti saatais aika.. :)

Kennelnimi asia etenee sen verran että uudet nimiehdotelmat oli viimeisimmässä Koiramme-lehdessä. Toivotaan että vahvistus tulisi pian!
Dinan juoksujen pitäisi alkaa huhti-toukokuun vaihteesta ja siitä tarkoitus astuttaa. Uros on valittuna, täytyy kirjoittaa esittely hänestä erikseen piakkoin. Mutta varmasti vauhdikkaita ja motivoituneita ja kauniitakin harrastuspuudeleita on tästä yhdistelmästä kesällä luvassa jos onni on myötä. :) Palataan tähän siis tarkemmin lähiaikoina! 

Mahdollisia alustavia kyselyitä yhdistelmästä voi laittaa anniina.salo12 ät gmail com.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Riitan toko-opissa

Oltiin tänään pitkästä aikaa Riitan (Jantunen-Korri) yksärillä. Teemoiksi meille olin listannut ruudun paikan ja stopin, merkin vauhdin ja seuraamisen edistämisen ja poikittamisen (+askeleet). Lisäksi ehdittiin kattoa vielä luoksetulon maahanmenoa ja tosiaan noita sivuaskeleita ja peruuttamista.

Aloitettiin ruudulla. Ongelmana siis että ruutuun mennessä nauhan ylityksen jälkeen Dina laittaa pään alas ja etenee pää alhaalla (etsien?), eikä stoppi ole sen takia niin skarppi kuin haluaisin.
Tämä johtuu varmaan siitä että vähän kattelee oisko siellä lelua/targettia olemassa. Kuuntelee kyllä stopin ok mutta se vois olla terävämpi, näkyy hyvin tällä videolla:

Tähän vinkkinä: lopusta pitäisi saada terävämpi, eli treenataan paljon nyt vaan noita loppuja. Nopea, oikea-aikainen palkka. Eli esim niin että jättää koiran merkille ja menee itse ihan ruudun viereen seisomaan jotta saa nopeasti palkattua. Juuri kun menee sisään ruutuun voi jopa koittaa saada koiran huomion ylös esim vähän vingauttamalla palloa tms jos koira kestää. Eli nopeeta heittopalkkaa jotta alkaa oottaa enemmän ylöspäin eikä mee vaan target/lelu mielessä ruutuun. Onnistunut toisto saatiin myös näyttämällä, niin että jätin Dinan kauemmas istumaan ja kävin itse "näyttämässä" ruudun, kutsuin sitä vaan mutta en näyttänyt käsillä ollenkaan lähellä maata tms.. Dinalla myös maan näyttäminen/taputtelu aiheuttaa maan tutkimista (mitäs täällä oikein osoteltiin?) joten se ei toimi. Itse menin sitten ruudun viereen seisomaan ja lähetin koiran ruutuun ja sitten nopea palkka. 
Jos sitten haluaa käyttää ruudussa joko lelua tai targetia niin niiden pitää olla selvästi näkyvät jotta koiran ei tarvitse niitä etsiä vaan se tasan tietää milloin siellä on jotain ja milloin ei. Tässä me ollaan tehty toisin, eli meillä on just ollut aika pieni targetti ja aika pieni lelu, eli vaihdetaan ne siis isompaan. Puhuttiin myös siitä että sen lisäksi että vaihtaa targetin isompaan voisi uudelle targetille koittaa treenata vähän paremman imun, eli tehdä siitä sellasen megasupermahtavan jotta ruudussakin iskis terävämmin ja suoraviivasemmin targetille. Tässä tärkeämpää draivi kuin tekniikka, vähän enemmän vois olla siinä sellasta (targetin) tappo-asennetta. :P 
Eli itselle muistiin: ite lähellä (tai appari palkkaamassa), keskitytään noihin loppuihin, nopea palkka, näyttöjä, huomiota ylös, terävyyttä, näkyvät apuvälineet jos niitä käyttää.

Välissä mietittiin vähän merkkiä. Tähän päti aikalailla samat jutut kun mitä mietiskeltiin ton targetille menon asenteen kanssa.
Riitan mielestä Dinan merkit oli kyllä näyttäneet oikein hyvältä (ruututreenin yhteydessä) mutta mua vähän häiritsee että Dina menee merkille sellasta "keinuhevos laukkaa". Vois mennä pikkusen paremmalla imulla. Tää nyt alkaa mennä ehkä vähän nillitykseksi mutta ainahan voi parantaa. ;) Ei siis tosiaankaan mikään isoin ongelma tällä hetkellä. 
Merkeistä oon palkannut aika paljon luokse eli tehnyt periaatteessa kiertämistä. Näissä Dina kiihdyttää enemmän mun luokse kuin merkille. Riitta kertoi myös omista koiristaan että yhdellä kiertäminen nostaa vauhtia ja toisella taas ei, vaan vauhti nimenomaan kasvaa ohjaajaa kohti. Tähän voisi auttaa esim merkille kilpajuoksu, se että palkka on merkin takana tai ihan sekin että heittäisi palkkaa enemmän merkin taakse mielummin kuin että se tulee mun luota. Myös se jos targetille saisi rakennettua super-draivin niin sen voisi laittaa merkin taakse ja näin nostaa vauhtia. Vähän kyllä epäilen että saanko hetsattua Dinaa niin että super-targettia saadaan rakennettua. Mutta yritetään toki vähän parantaa sitäkin.
Taidan näin alkajaisiksi ainakin siirtää palkkausta enemmän taaksepäin suuntautuvaksi, ottaa merkkejä kiertämisen kautta ja noita kilpajuoksuja vois kanssa testata. :)

Sitten seuraamisen kimppuun. Dina siis tällähetkellä edistää aika paljon ja lisäksi poikittaa välillä erityisesti oikealle käännösten jälkeen ja hitaassa käynnissä. 
Havainnot: Dinalla on seuraamisessa kova draivi ja vähän yliyrittämistä ja tosi kova palkan odotus. Koko seuraamisen mielentilaa täytyy siis yrittää rauhottaa jotta päästään eroon yliyrittämisestä ja Dina malttaa keskittyä. Mun pitää myös lopettaa palkka-automaattina oleminen (ei oo eka kerta kun kuulen tätä). Eli Dinan pitää myös vähän luopua siitä suuuresta palkan odotuksesta ja keskittyä työntekoon, seuraaminen ei oo vaan yhtä namin saantia.. Eli pitää siis tehdä kunnolla töitä ja palkka tulee sitten. Ja rauhallista palkkaamista.

Vinkiksi edistämiseen saatiin peruuttaminen pari askelta ennen kuin antaa palkan. Eli palkkasana, sitten peruutus pari askelta ennenkuin koira saa palkan. Saattaa vähentää koiran tarvetta edistää. Toinen on koiran pienelle "jäähylle" laittaminen. Eli jos koira lähtee edistämään niin esim hellästi työntää sen vähäksi aikaa sivuun ja pitää pienen puhuttelun että olipa hölmöä, niin että koira joutuu vähän miettimään mitä se tekee. Sitten joko kutsuu jatkamaan, tai minkä luulen sopivan esim Dinalle paremmin, menee koiran viereen ja jatkaa siitä uudestaan seuraamista. Jos tollaisesta odottelusta kutsuisin Dinan uudelleen sivulle niin luulen että sillä ois kierrokset vielä korkeemmalla. Tarkoitus tolla on siis laittaa koira vähän miettimään ja rauhoittumaan. Jos lähtee heti alusta edistämään niin sitten peruuttaa takas ja ottaa alusta.
Lisäksi pitää vielä kiinnittää huomiota mihin suuntaan vapautan koiran kun palkkaan sen vapautuksen jälkeen. Mä oon tehnyt sen virheen että kun vapautan niin lähden ite peruuttamaan, ja Dina kääntyy mun eteen (pomppimaan). Tässähän koira siis saa aina palkan kun se on mennyt mun edelle, eli saa vahvisteen edelle menemisestä.. Täytyy siis mielummin kääntyä itse koiran eteen kun vapauttaa sen ja palkata sen siitä! 
Eli mun pitää nyt vähän yrittää rauhoittaa seuraamista, miettiä palkkausta ja palkan suuntaa, rauhallinen palkkaus, laittaa koira hommiin ja miettimään, ei toimia namiautomaattina, vähän keskittyneempää mielentilaa siis molemmille..
Luultavasti kun saadaan mielentila rauhoittumaan ja edistäminen loppumaan niin poikittaminenkin vähenee, toivotaan. 
Saatiin kuitenkin vielä vinkiksi että tehdä nyt seuraamista treenien loppuvaiheessa kun Dina on saanut purkaa itestään ylimääräset höyryt ja malttaa keskittyä. Hitaassa käynnissä tehdä suht pitkiä pätkiä ja neliötä vasemmalle, paljon siis vasemmalle käännöksiä että saadaan poikittamista pois ja Dinalle rauhallista mielentilaa pitkäkestoiseen seuraamiseen. Eli sitä ajatusta että palkkaa ei tuu koko ajan ja joutuu tekemään kunnolla töitä palkan eteen. Ja hitaassa ei sellasta hirveetä höösäämistä ja yliyrittämistä vaan koittaa hakea sitä rauhallista tasasta hyvin työskentelevää mielentilaa. Täytyy myös vielä koittaa hakea se oikea askellus, ehkä vähän hitaammat mutta pidemmät rauhalliset askeleet vois rauhoittaa myös seuraamista hitaassa käynnissä.

Yleisellä tasolla saatiin seuraamisesta kuitenin paljon kehuja. Tekniikka Dinalla on hyvä, takapään käyttö on hyvää, kontakti mainiota jne. Eli mihinkään kuoppaan ei tarvii tänkään liikkeen kanssa kuitenkaan vajota. Kuulemma viime syksyyn verrattuna parantunut paljon. Itsekin huomaan että seuraamiseen on tullut lisää tietynlaista varmuutta.
Vinkumista saatiin kuitenkin vähän esille sivuaskelissa. Siihen jatketaan tiukalla kitkemisellä. Riitta oli samaa mieltä siitä että vaatimiselta vaikuttaa ja täytyy vaan kieltää siitä niin että koira oikesti jää vähän miettimään. Onneksi sekin on selvästi vähentynyt eikä tosiaankaan tarvitse usein kieltää.

Katottiin vähän myös sivuaskelten tekniikkaa. Varsinkin peruutus oli seuraamisen yhteydessä tosi rumaa. Paikallaan kun tehtiin niin eka oli kamalaa, aukeaa ihan yli paljon, tokalla toistolla sitten taas jo tosi nättiä. Eli on sitäkin mahdollista parantaa! :) Oon ollu aikasemmin vähän epätoivonen sen kanssa.. Saatiin vinkiksi peruuttaa viistoon oikealle jotta Dina joutuu ylityöskentelemään takapäällä. Näin teki tosi nätisti. Lisäksi voi vielä ottaa eka yhen askeleen oikeelle ja siitä sitten viistosti oikeelle ni saa koiran vielä vähän paremmin mukaan. Pitää miettii jos vaihtais vielä käskysanaa koska nykyisestä sanasta Dina melkeen automaattisesti kääntää pepun ulospäin vasemmalle. Ei hyvä. Mutta täytyy ottaa tollanen pakittelukuuri ja koittaa saada siistit peruutukset sitten myös osaksi pidempää seuruuta.

Loppuun ehdittiin kattoa vielä vähän luokstulon maahanmenoa. Otin kokonaisen luoksetulon. Seisomiset on parantunut hurjasti ja niissä ei pahemmin sanomista. Maahanmenot taas välillä tekee hurjasta loikasta niin että tekee piitkän loikan jonka lopuksi pläsähtää maahan, kuten tässä videossa


Ei oikein saatu tota samaa efektiä esille treeneissä, teki itseasiassa paljon paremmin mikä ei tietenkään oo yhtään negatiivinen asia. :D Kenttä oli luminen ja pohja liukas joten Dina joutu ehkä vähän sovittelemaan askeliaan paremmin ja ottamaan lyhyempiä askelia kun tavallisesti, joten maahanmenot oli suht hyviä. Koitettiin vielä kierroilla ja teki siinäkin tosi nätit maahanmenot.
Treenien varalle kuitenkin Riitta neuvoi että alkaisin palkkailemaan oikeanlaisesta juoksemisesta, eli kun tulee "hyvillä askelilla", eli ei liian pitkillä loikilla siitä merkkisana ja palkkaus luokse. Jos tulee loikkien niin vaan vapautus luokse ja "ihan ok" ja sitten uusiks. Kun tulee hyvällä laukalla ottaa maahanmenot vaan niistä, ja sitten palkkaus. Eli ei pysäytyksiä niistä huonoista laukoista, paitsi opiskelumielessä että oppii suhteuttamaan jos esim kokeissa tulee sitten silleen..
Toinen vinkki oli tehdä luoksaria nyt takaperin ketjuttamalla. Mä uskon että se on tosi toimiva keino meille, koska tulee enemmän treenattua tota luoksetulon loppua suhteessa alkuun. Seisominen on aikaisemmin ollu se heikompi lenkki joten on tullut tosi paljon treenattua luoksarin alkuja. Nyt sitten kiinnitetään huomiota siihen mikä on tällähetkellä huonompi, eli loppu. Yksitellen siis lopusta alkaen treenaa välit kuntoon maa-loppu, seisominen-maahan-loppu, alusta-loppuun.. 
Ollaan siis treenattu seisomista tosi paljon ja alussa Dina osaa jo suhteuttaa laukan niin että pystyy pysähtymään seisomaan (aikaisemmin loikki niihinkin). Joten uskon että nyt kun kiinnitetään enemmän huomiota noihin maahanmenoihin ja luoksarin loppuosaan niin jospa se alkaisi se tahti löytyä niihinkin. :) Ei muuta kun reeniä reeniä!

Ihan super rohkasevaa oli taas käydä Riitan opeissa ja tulee aina ihan älytön treeni-into. Kiitos Riitta taas kaikista vinkeistä ja kannustuksesta! :) Valitettavasti taitaa jäädä tän kesän SM:t meiltä vielä väliin, mutta jospa me sitten ens vuonna sinne päästäis ja uskallettais! Ihanaa kuulla niin positiivista palautetta omasta koirasta ja nähdä että joku uskoo meihin ehkä enemmän kun uskotaan itseemme. :> Nyt meidän pitää vaan hoitaa kunnolla läksymme!

Sain meille koepaikan 19.4 Forssaan. Eli siellä siis korkataan EVL! Isoin kyssäri tällähetkellä on kaukot, joissa ei välttämättä tuu tekniikka pysymään kasassa. Mutta eipä se yksi koesuoritus niitäkään pääse sen pahemmin varmasti pilaamaan kuin mitä ne tällä hetkelläkään on.. Mutta täytyy koittaa kovasti saada niihinkin mielentila hallintaan ennen kokeita. Tekniikka pohjalla pitäis kyllä alkaa jo olemaan olemassa.. :)

Loppuun vielä treenivideo meidän viime keskiviikon treeneistä Tartosta kun oli vielä kevät ;) Noi aikaisemmat videot tulee nyt tässä uusintana mutta ehkä se ei haittaa. :)

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Agility ylämäki, alamäki..

Ollaan menty agin kanssa nyt vähän ylä- ja alamäkeen. Nyt tuntuu onneksi taas siltä että ollaan taas noususuhdanteessa. :)

2.3 oltiin JAU:n kisoissa Ojangossa. Mulla oli jostain syystä ihan surkea fiilis koko kisoista. Tulokseksi tuli hyl, 5 ja hyl. Ekalta radalta kolme kieltoa, kepeille väärältä puolelta sisään ja sitten mä ohjasin hutiloiden niin tuli kahesta esteestä ohi, woops.. Toka rata muuten hyvä, sain Dinan jopa ohjattua hyvin kepeille mutta tahtirikko jostain syystä kesken keppien ja jätti yhen välistä, blaah. Kepeiltä siis taas vitonen, nyt vaan syy vähän eri. Sitten vika rata, hyppäri. Kepit oikein, jeeee! Ja sitten, innostuin siitä niin paljon että taisin jäädä vähän liikaa tuulettelemaan ja Dina pujahti väärästä päästä sisään putkeen. Ei näin! :D
Nyt jälikäteen nää osaa ottaa jo ihan omille niskoille ja huumorilla, mutta kisojen jälkeen oli kyllä sellanen kisakirjan poltto-fiilis. :D Mutta onneksi oli videot edes parista radasta niin tajusin että ei se oikeasti ollut niin kamalaa se meno kun miltä se silloin tuntui. Ihan ok radat jossa pieniä kämmejä. Noi keppivirheet kyllä nostaa päätään. Kepit menee nyt tehotreeniin!

Tässä parin ekan radan videot (kiitti Anni!), toivottavasti näkyy.

https://www.facebook.com/photo.php?v=10152236213563514&set=vb.643108513&type=2&theater

https://www.facebook.com/photo.php?v=10152236082968514&set=vb.643108513&type=2&theater

Katottiin keppejä viime viikolla treeneissä ja mun pitää kiinnittä huomiota sekä siihen että hidastan Dinaa tarpeeks ajoissa (jo edellisellä esteellä), linjata hyvin ja tarkasti kepeille ja silti antaa Dinalle tilaa. Lätt som en plätt! :D (eli ihanan helppoa!) Mutta kyllä se oikeesti osaa, saatiin hyviä onnistuneita toistoja! Ja pitää vaan vahvistaa myös sitä itsenäistä hakemista.

Mietin jo noitten JAU:n kisojen jälkeen että pitäiskö pitää kisoista vähän taukoa, mutta kaveri sai ylipuhuttua seuraavaksi viikonlopuksi Tallinnaan kisoihin. Suostuin koska tää kaveri on myös meidän agility-valmentaja ja lupasi kattoa silmä tarkkana mitä me siellä radalla oikein toilaillaan! Eli jos ei muuten niin edes sitten oppimismielessä mennään.

9.3 oltiin siis Tallinnassa kisoissa. Tuomarina Anne Tammiksalu. Oli ihan super kivoja ratoja mun mielestä, enemmän tekemistä kun niissä ykkösten radoissa millä Suomessa ollaan ehitty käymään.
Suurimmassa osassa kisoja ollaan oltu yksin niin nyt oli ihan luksusta kun sai jonkun kanssa käydä radat läpi ja oli vielä joku joka kommentoi niitä jälkeenpäinkin.
Ekalta radalta otettiin 10. Yhdestä esteestä ohi ja kepeille taas kielto (väärältä puolelta sisään). Kepit laitettiin vähän koiran piikkiin, koska se ei oikeesti ollu mikään vaikee kulma ja oli ihan hyvä lähestyminen. No mutta, varmuutta niihin siis vielä.. Onneks siellä oli myös se mun sähläämä kielto alla niin ei harmittanu niin paljoa. :P Sijotuttiin tolla kympillä kuitenkin kolmoseksi..
Tokalta radalta saatiin kun saatiinkin raavittua kasaan meidän toka nolla ja LUVA!! Juuhuu! Pieni sähläys keppien jälkeen kun piti tehdä sinne persjättö johon kiirehdin ja sitten hukkasin koiran vähäks aikaa selän taakse. En oikeesti nähny missä se pyöri. Onneks saatiin tilanne kuitenkin korjattua ja matkaa jatkettua puhtaasti maaliin. Huraa! :) Sijotus 2.
Kolmas rata oli tosi hyvä mutta rengas oli ilmeisesti sen verran hassun näkönen, aika paksu sininen jossa tosi iso raami, että Dina kiels sille. Korjauksella kyllä meni sen sitten. Eli vähän tyhmä vitonen mutta ei harmita kun oli muuten niin hyvä rata. :) Oltiin ainoa koirakko joka onnistu tekemään tuloksen tolle radalle joten sijotus vikalla radalla 1. :)

Tässä Dina palkintoineen hianon kisapäivän jälkeen :)


Ja tässä radat

Eka rata

Nolla

Vika rata

Tulee nyt linkkeinä kun löytyvät kaverin YouTubesta. Iiso kiitos Christalle henkisestä tuesta ja kuvaamisesta kisoissa. :)

Nyt kaksi LUVAa siis kasassa ja seuraavat kisat luultavasti 5.4 Riihimäellä.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Hyvää naistenpäivää!

Vietettiin tänään naistenpäivää asiaankuuluvasti kaunistautuen ja sen jälkeen ehdittiin vielä lenkkeillä ihanan aurinkoisessa Tartossa. 
Tässä kuvapainoitteinen kooste meidän naistenpäivän vietosta.

Pesty ja kuivattu!
Already bored..
Valmiiksi saksittuna! Nyt voidaan lähteä lenkille.. :)
Mentiin rannalle heittelemään palloa:








 Ja sitten jatkettiin lenkkiä kanaalin ympäri

Ihana ilta-aurinko <3

 Sitten löyty joka lenkin vakio varuste, rakasta rakkaami keppi! Dina näyttää miten keppiä käsitellään, kas näin:
Kato mitä löysin, pelaatkomunkaa?? :))
Siiiis katooo, etsänää??
Ai et aio heittää?
Pitää vissii hoidella ite! T:Pakkomielle syödä keppiä kengän päällä
Kas näin! 






Juuri pestyt jalat.. :P
Kaunis kaunis Dina!! Miten tosta turkista raaskii luopua? <3 Onneksi kohta on ehkä toinen jonka turkkia kasvatella, odotan sitä innolla :)



Ihana rento lauantai!  Huomenna agi-kisat Tallinnassa! :)