keskiviikko 20. toukokuuta 2015

BH Goldfire's Tiaxcala

Osallistuttiin Dinan kanssa 5.5 Järvenpäässä BH-kokeeseen, josta kotiintuomisina Dinalla oli nimensä eteen BH-titteli! Dina on nyt siis virallisesti tottelevainen myös palveluskoirien tottelevaisuuskokeen perusteella. :)

BH-kokeen suorittaminen on pyörinyt mielessä jo muutaman vuoden ajan. Se on kuitenkin jäänyt ja nyt kokeeseen lähtö tapahtuikin erittäin ex-tempore, vajaan kahden viikon varoitusajalla.

Valmistautumisaika kokeeseen ei siis ollut kauhean pitkä, emmekä koskaan ole varsinaisesti treenanneet BH-koetta silmälläpitäen. Koepaikan varmistuttua ensimmäinen asia oli siis avata google ja etsiä BH-kokeen säännöt ja suoritusohjeet. Meille uusia asioita oli mm seuraamiskaavion opettelu, ihmisryhmä, pitkä paikallamakuu ohjaaja selkä koiraan päin. 

Seuraaminen ja paikallamakuu tietenkin ovat liikkeinä tuttuja. Harjoiteltavaksi jäi lähinnä kaavion opettelu eli askelten laskeminen ja muutaman paikallamakuun tein myös muiden treenatessa vieressä. Paikallamakuun harjoittelussa täytyy ottaa huomioon että myös ohjaaja jaksaa seistä paikoillaan sen n 6 min jonka paikkamakuu kestää.. :P

Treenit sujuivat vaihtelevasti ja koska koemuoto oli meille täysin uusi eikä ollut oikein mitään tietoa siitä mitä paikanpäällä tapahtuu, oli jännitys ennen koetta aika suuri.

Samaan kokeeseen osallistui onneksi muitakin tuttuja hoomoilasia minun lisäksi, joten ei tarvinnut olla ihan pihalla yksin. Koepaikalla onneksi neuvottiin melko tarkasti mitä ja miten seuraavaksi toimitaan.

Ensin oli koirien tarkastus, jossa tuomari ja meidän tapauksessamme tuomariharjoittelija tarkastivat koiran luoksepäästävyyden. Koirakoille jaettiin myös numerot.


Tämän jälkeen ensimmäinen pari aloitti suorituksensa, numero yksi aloitti liikkeillä ja numero kaksi paikallamakuulla. Yksilöliikkeille oli merkitty aloituspaikka punaisella viivalla maahan ja paikallamakuu paikat oli merkitty merkeillä erikseen uroksille ja nartuille. Numero kaksi siis seuruutti koiran kytkettynä paikallamakuu paikalle ja kun molemmat koirakot oli asemissa, niin tuomari antoi ensin paikkamakuu koiran ohjaajalle luvan käskeä koira maahan ja sitten liikkeiden suorittajalle luvan aloittaa.

Me teimme ensin liikkeet ja sitten paikkamakuun. Ennen kehää en oikein ottanut Dinasta selvää, se tuntui vähän poissaolevalta. Kun päästiin kehään ja aloitettiin seuraaminen, niin Dina skarppasi loistavasti ja oli heti hyvin mukana ja seurasi hienosti koko pitkän seuruun. Dina tuntui skarpilta, kontakti ja paikka säilyi läpi koko seuraamisen ja tuntui tosi kivalta olla kehässä. Olin yllättynyt että hihnaseuraaminenkin meni niin hyvin kuin meni, sillä se tuntui alkuun treenatessa todella epäluontevalta kun hihna ei ole ollut mukana seuruussa yli kolmeen vuoteen. Minäkin muistin kaavion vaikka edellisenä päivänä treenatessa söhlin sitä vielä ihan kunnolla. 
Ihmisryhmässä kontakti vähän katoili. Ei päästy treenaamaan ihmisryhmää kertaakaan ennen koetta, joten Dina varmaan vähän ihmetteli että mikäs juttu tämä on. Pysyi kuitenkin ihan hyvin mukana seuraamisessa vaikka muutama kontaktin pudotus tulikin. Ihmisryhmän jälkeen seurasi taas hyvin.

Jäävissäkään ei ongelmaa. Ainut että olin lukenut/ymmärtänyt suoritusohjeet hieman väärin. Otin molemmat jäävät pysähdyksen (perusasennon) kautta, koska ymmärsin ohjeet ja luin jostain keskustelustakin että jäävät pitää BH:ssa tehdä pysähdyksen kautta. Suoritusten jälkeisessä arvostelussa/puheessa tuomari kuitenkin sanoi että periaatteessa ei pitäisi tulla pa:n kautta, vaan pitäisi olla ennemminkin käsky/asento->pysähdys ja jatkaa matkaa, tai jopa vauhdista kuten esim tokossa. Tällä ei kuitenkaan varsinaista merkitystä ollut suorituksen kannalta, taisi hieman madaltaa arvosanaa.
Luoksetulon otin suoraan sivulle. En lähtenyt lyhyellä aikataululla opettamaan eteentuloa, kun sivulle tulo on niin vahvana pohjalla. Tämä, ja tuo väärinymmärrys maahanmenon suoritusohjeessa madalsi meidän maahanmeno/luoksetulon arvosanaa tyydyttävään, joka oli ilmeisesti melko tiukasti arvosteltu paikallaolijoiden puheiden perusteella. Eli jos koira suorittaa muuten oikein, niin tottisosuuden voi läpäistä tulemalla suoraan sivulle. Mutta kyllä siitä sai kuulla palautetta arvostelussa suorituksen jälkeen. Periaatteessa liikkeet pitäisi kokeessa suorittaa kuitenkin koeohjeiden mukaisesti.



Paikallamakuu sujui ilman ongelmia, kuten oli sujunut treeneissäkin. Dina näköttää paikallaan kuin sfinksi. :) 

Kun parin molemmat koirakot oli suorittanut molemmat osat kokoonnuttiin yleisön eteen kuulemaan arvostelu. Tuomari siis arvosteli koirakot suullisesti heti suorituksen jälkeen. Siinä vaiheessa oli itse vielä niin helpottunut suorituksen ollessa ohi, että puolet taisi mennä ohi. Tämän takia olisikin ollut kiva saada jokin paperi arvostelusta mukaan. Meidän liikkeet olivat kuitenkin suurimmaksi osaksi erinomaista ja erittäin hyvää, luoksetuloa lukuunottamatta joka siis oli tyydyttävä. Tuomari kehui paljon Dinan työskentelyä, se oli kuulemma ensinnäkin tietenkin yllättävää. Tuomari sanoi mun mielestä kivasti että koira työskenteli erittäin hyvin, se on vaan koira hieman erinäköisessä paketissa. Lähes kaikki muut paikallaolevat koirat olivat maleja, joten tämä oli ihan ymmärrettävää.. Dinan työskentely oli aktiivista ja tasaista ja Dina teki tuomarin sanojen mukaan koko ajan halukkaasti töitä minulle, mikä on ominaisuus jota BH-kokeessa arvostetaan; että koira työskentelee ohjaajalleen. Tuomari sanoi myös että oli ajatellut että tämä "kääpiövillakoira" säntäisi samantien johonkin horisonttiin, mutta se pääsikin yllättämään oikein kunnolla työskentelyllään. A-osuus siis erinomaisin arvosanoin läpi ja menolippu kaupunkiosuuteen! :)

Kaupunkiosuuteen siirryttiin kun kaikki koirakot olivat suorittaneet tottisosuuden. B-osuuteen saa osallistua ne koirat jotka suorittivat A-osan hyväksytysti. Kaupunkiosuudessa mm piti opastaa neuvoa kysyvää autoilevaa, ohittaa koiria, juoksija, skeittaajia, mennä ihmisjoukon keskelle jossa koiran piti odottaa istuen sekä maassa kun omistaja jutteli ihmisille ryhmässä. Lopuksi koira piti jättää tolppaan kiinni ja ohjaajan poistua pois näkyvistä ja koiran ulkoiluttaja käveli yksin jätetyn koiran ohi. Tässä ei mun mielestä ollut kaupunkioloihin tottuneelle mitään ihmeellistä, ihan perus arjessa vastaantulevia tilanteita. 

Kaupunkiosuuskin siis suoritettu ja Dinalle tunnus BH! Vielä loppupuheessa tuomari sanoi Dinan olleen päivän yllättäjä ja tasaisin suorittaja. :) Oli hauskaa käydä tutustumassa hieman palveluskoira puoleen ja esittelemässä heille mihin puudelitkin pystyy. Täytyy vielä kiittää kaikkia paikallaolijoita ystävällisyydestä tällaisten ensikertalaisten hoomoilasten kohdalla, kaikki kannustivat ja neuvoivat meitä  oikein avuliaasti. :)

Super-puudeli, läpäisin äsken BH-kokeen ;)

Riehut Svanten kanssa kokeen jälkeen

Kuvia kokeesta, kuvaaja Petra Nieminen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti