maanantai 10. helmikuuta 2014

Lihas- ja nivelhuoltoa+muita lomakuulumisia

Oltiin tammikuun loppu Suomessa lomalla ja päivät oli ahdettu melko täyteen ohjelmaa Dinan kanssa. 

Keskiviikkona 22.1 olin varannut Dinalle ajan osteopaatti Jerry Ketolalle ihan vain tsekkiä varten. Käytiin Jerryn vastaanotolla Järvenpäässä. Jerry käsitteli Dinaa n 45 min. Dina rentoutui hyvin käsittelynn ja oli kovin luottavainen niinkuin osteopaatti Dinaa kuvaili. 
Dinan kroppa oli muuten hyvässä kunnossa mutta rintarangassa sekä lantiossa löytyi pieniä jumeja. Nämä on kuulemma molemmat tosi tyypillisiä harrastus koirille, erityisesti siis agility. Lukot aukesi kuitenkin hyvin ja mitään jatkohoitoa tarvitesavaa ei löytynyt. :) Hyvä kuitenkin olis agility/harrastuskoira käyttää huollossa n 3 kk välein (jos ei ole mitään erityistä ongelmaa), jotta saadaan noi pienetkin jumit auki.

En tiedä johtuiko niistä lantion lukkojen aukeamisesta vai mistä, mutta Dina oli kyllä niin reipasta puudelia kun päästiin hoitohuoneesta ulos ja käveltiin autolle! Takaliike irtos ihan eri tavalla ja tuntuu että liike oli rennomman näköistä. Nyt useamman viikonkin jälkeen tuntuu että koira liikkuu vapaammin. Eli kyllä siitä varmasti jotain hyötyä oli. :)

Torstaina minä menin kuuntelemaan HSKH:n (meidän uusi seura jota mm edustetaan agissa) järjestämää Urheilukoiran lihashuolto-luentoa. Luennoitsijana oli Petra Snellman-Niemenpalo, hän toimii fysioterapeuttina mm Aistissa.

Tässä mun muistiinpanoja luennolta (osa tosi pinnallista, merkkasin vaan itelleni tärkeimmät):

-Lihaskunto:
  -syvät: ylläpitää asento(j)a, jos huonot niin koiran on vaikea pitää esim oikeaa hyppyasentoa tai ylläpitää asentoja tokossa esim paikkamakuu (valuu)
  -pinnalliset- liikuttaa koiraa

Tärkeää lihaskunnon kannalta: lepo ja lihashuolto (tietysti oikeanlaisen liikunnan lisäksi)

Verkat+jäähdyttely (näistä ja niiden tärkeydestä! puhuttiin luennolla paljon)
-rakenteet (lihakset, jänteet, nivelsiteet..)/kroppa tulee elastisemmaksi, suorituskyky paranee jne
-hyvä olisi tehdä kunnon lenkki ennen treenejä, lämppä miel 30 min, väh 15-20 min (riippuu mm ulkolämpötilasta)
  -kävelyä, ravia, lajinomaista revittelyä -> koko skaala
-lyhykestoinen venyttely+ravistelut
-vartalon ja niskan taivutukset
-kylmällä koiralle vaatetta päälle!
-koiran lihakset pysyy lämpimänä n 15 min (sen jälk pitäis lämmitellä uudestaan, tietenkään ei sitten välttämättä yhtä paljoa)

Loppuverkka:
-saadaan maitohapot pois kehosta (ne aiheuttaa lihasjumit myöhemmin)
-maitohapon puoliintumisaika kehossa t1/2= 15-30 min -> 15 min on minimi jäähdyttely aika
-reipas kävely/hidas ravi 15-30min (ei rallia vapaana, se ei ole jäähdyttelyä)
-kevyt venyttely

-n 2 h kuluttua 30-60min reipas lenkki (tai aamulla jos ilta treenit/kisat)
  -pidemmät venyttelyt+hieronta
-seuraavana päivänä matalatehoinen ravilenkki (45-60min)
^^Esim rankkojen kisojen jälkeen
  -ei täyttä lepoa seuraavana päivänä

Lihasjumeja aiheuttaa esim
-jalostus -> liian vähän/liikaa kulmauksia
-selkärangan muutokset (spondyloosi etc)
-jännittynyt koira, paleleminen
-rajut leikit (koirat juoksevat täysiä toisiaan päin jne)

-pujottelu rasittaa ylimenonikamia rinta-lanneranka (vikojen kylkiluiden jälk) -> pitäisi olla erittäis hyvä liikkuvuus

-aktiiviharrastajalle sopiva väli fysioterapialle 3vk-2kk
-esim synnytyksen jälkeen uiminen erinomainen tapa lähteä kohottamaan nartun kuntoa (vesijuoksumatto/allas)

Venyttely:
-ennen treenejä lyhyet n 3 toistoa, 2-3sek
-koira seisoo-> pään kääntely namila, ensin vähän sitten lisäten taivutusta
  -olkaan/lapaan, kylki, lonkka, polvi, kohti takavarpaita alas
-istuen/seisten nenä ylös kohti kattoa (rinta)
raajat:
-seisten/makuulla, 10-15 sek
-etu+takajalat eteen ja taakse venytys
-kyljellä saa melkein syvemmin venytettyä

Jumppia (syvälihas):
-etutassujen nostelu (vuorotellen) seisten
-takajalkojen nostelu -"-
-vastakkaisten etu- ja takajalkojen nostelu

-variaatiota ja vaikeusastetta saa erilaisilla alustoilla:
-tasapainotyynyt (esim Lidl, ClasOlsson), pehmeä patja, sohva tms

-peruuttaminen hyvää takapää treeniä
-pyöriminen taka/etupää korokkeella

Dina venyttelee




Tammikuussa tuli onneks ihanat talvikelit Suomeen niin päästiin Tuusulanjärvelle lenkkeilemään. Dina pääs päivittäin, parhaillaan parikin kertaa päivässä jäälle mukaan. Mä kävin Dinan kanssa pari kertaa retkiluistelemassa ja kerran hiihtämässä. Dina otti taas omia spurttejaan niinkun se jäällä tykkää tehdä kun on aukeeta ympärillä. 

Nii oltiinhan me agikisoissakin Porvoossa su 26.1. Porskin kisat oli maneesilla. Mentiin kolme luokkaa kaks agii ja hyppäri. Ekalla agiradalla tuli keppivirhe, olin vähän tiellä ja Dina meni tokaan väliin. :( Otettiin uusiks ja loppurata nou problem. Vitonen siis ja sijotuttiin sillä kakkosiks. Tokalla radalla unohdin radan. Olin ohjaamassa putkelta kepeille niinkun edellisellä radalla oli ollut, vaikka se meniki vieressä olevalle keinulle. Tyhmä minä! Muistin kesken kaiken että se olikin se keinu mutta siitä siis kielto. Olin ajautunu keppien vasemmalle puolelle, keinu oli keppien oikeella puolella. Lähin siis palauttaa Dinan keinulle ja loppurata taas hyvin. Ajattelin että siitäki tuli vitonen. Mutta luokan jälkeen menin kattoo tuloslistoja ja meillä olikin hylsy. Mulla ei ollu mitään hajua mistä se oli tullu, joten oli pakko mennä kysymään tuomareilta. Se oli tullut siitä että mä olin kävellyt keppien läpi kun menin palauttaman Dinan keinulle. Ohjaaja ei saa suorittaa esteitä radalla, woops! Pitäs varmaa lukee sääntökirja.. :D
Hyppyrata oli kivanolonen, mutta ennen rataa mua kauhistutti pussi. Viimekshän Dina kisoissa kiels sille eikä oltu päästy tässä välissä sitä tekemään. Lisäks kepeille oli tosi vaikee kulma ykkösen radaks, umpikulma. Pussi meni sit radalla ihan ilman mitään ongelmia, mutta kepeille taas kosahdettiin. En luottanu koiraan tarpeeks vaan menin tekee jonkun ihme valssin sinne ja puskin Dinaa liikaa kepeille -> tokasta välistä sisään. Hitsi! Dina ottaa sisäänmenot tosi hyvin kun se saa rauhassa ne hakea, mutta häiriintyy tosi paljon jos mä meen tuuppimaan sitä sinne. Pitäis treenata sitä et mä ohjan sen sinne kepeille.. Mitä meiän nyt ei pitäis treenata. :P
Hyppäriltäkin siis vitonen ja sillä päästiin kolmossijalle. Super vähän nollia tuli koko päivänä. Ekalla radalla kaikissa kokoluokissa yks nolla, medeissä ei yhtään. Yli puolet medeistä tais hyllyttää ekan radan. Tokalla ja kolmannella radalla tuli medeissä yhet nollat.
Kuvia tai videoita mulla ei kisoista oo kun olin yksin reissussa.

Seuraavat kisat on viikon päästä Janakkalassa johon on sattumalta tulossa myös Dinan emä joka kisaa kakkosissa! Kiva päästä näkemään Dinan mamma hommissa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti