maanantai 10. helmikuuta 2014

Lihas- ja nivelhuoltoa+muita lomakuulumisia

Oltiin tammikuun loppu Suomessa lomalla ja päivät oli ahdettu melko täyteen ohjelmaa Dinan kanssa. 

Keskiviikkona 22.1 olin varannut Dinalle ajan osteopaatti Jerry Ketolalle ihan vain tsekkiä varten. Käytiin Jerryn vastaanotolla Järvenpäässä. Jerry käsitteli Dinaa n 45 min. Dina rentoutui hyvin käsittelynn ja oli kovin luottavainen niinkuin osteopaatti Dinaa kuvaili. 
Dinan kroppa oli muuten hyvässä kunnossa mutta rintarangassa sekä lantiossa löytyi pieniä jumeja. Nämä on kuulemma molemmat tosi tyypillisiä harrastus koirille, erityisesti siis agility. Lukot aukesi kuitenkin hyvin ja mitään jatkohoitoa tarvitesavaa ei löytynyt. :) Hyvä kuitenkin olis agility/harrastuskoira käyttää huollossa n 3 kk välein (jos ei ole mitään erityistä ongelmaa), jotta saadaan noi pienetkin jumit auki.

En tiedä johtuiko niistä lantion lukkojen aukeamisesta vai mistä, mutta Dina oli kyllä niin reipasta puudelia kun päästiin hoitohuoneesta ulos ja käveltiin autolle! Takaliike irtos ihan eri tavalla ja tuntuu että liike oli rennomman näköistä. Nyt useamman viikonkin jälkeen tuntuu että koira liikkuu vapaammin. Eli kyllä siitä varmasti jotain hyötyä oli. :)

Torstaina minä menin kuuntelemaan HSKH:n (meidän uusi seura jota mm edustetaan agissa) järjestämää Urheilukoiran lihashuolto-luentoa. Luennoitsijana oli Petra Snellman-Niemenpalo, hän toimii fysioterapeuttina mm Aistissa.

Tässä mun muistiinpanoja luennolta (osa tosi pinnallista, merkkasin vaan itelleni tärkeimmät):

-Lihaskunto:
  -syvät: ylläpitää asento(j)a, jos huonot niin koiran on vaikea pitää esim oikeaa hyppyasentoa tai ylläpitää asentoja tokossa esim paikkamakuu (valuu)
  -pinnalliset- liikuttaa koiraa

Tärkeää lihaskunnon kannalta: lepo ja lihashuolto (tietysti oikeanlaisen liikunnan lisäksi)

Verkat+jäähdyttely (näistä ja niiden tärkeydestä! puhuttiin luennolla paljon)
-rakenteet (lihakset, jänteet, nivelsiteet..)/kroppa tulee elastisemmaksi, suorituskyky paranee jne
-hyvä olisi tehdä kunnon lenkki ennen treenejä, lämppä miel 30 min, väh 15-20 min (riippuu mm ulkolämpötilasta)
  -kävelyä, ravia, lajinomaista revittelyä -> koko skaala
-lyhykestoinen venyttely+ravistelut
-vartalon ja niskan taivutukset
-kylmällä koiralle vaatetta päälle!
-koiran lihakset pysyy lämpimänä n 15 min (sen jälk pitäis lämmitellä uudestaan, tietenkään ei sitten välttämättä yhtä paljoa)

Loppuverkka:
-saadaan maitohapot pois kehosta (ne aiheuttaa lihasjumit myöhemmin)
-maitohapon puoliintumisaika kehossa t1/2= 15-30 min -> 15 min on minimi jäähdyttely aika
-reipas kävely/hidas ravi 15-30min (ei rallia vapaana, se ei ole jäähdyttelyä)
-kevyt venyttely

-n 2 h kuluttua 30-60min reipas lenkki (tai aamulla jos ilta treenit/kisat)
  -pidemmät venyttelyt+hieronta
-seuraavana päivänä matalatehoinen ravilenkki (45-60min)
^^Esim rankkojen kisojen jälkeen
  -ei täyttä lepoa seuraavana päivänä

Lihasjumeja aiheuttaa esim
-jalostus -> liian vähän/liikaa kulmauksia
-selkärangan muutokset (spondyloosi etc)
-jännittynyt koira, paleleminen
-rajut leikit (koirat juoksevat täysiä toisiaan päin jne)

-pujottelu rasittaa ylimenonikamia rinta-lanneranka (vikojen kylkiluiden jälk) -> pitäisi olla erittäis hyvä liikkuvuus

-aktiiviharrastajalle sopiva väli fysioterapialle 3vk-2kk
-esim synnytyksen jälkeen uiminen erinomainen tapa lähteä kohottamaan nartun kuntoa (vesijuoksumatto/allas)

Venyttely:
-ennen treenejä lyhyet n 3 toistoa, 2-3sek
-koira seisoo-> pään kääntely namila, ensin vähän sitten lisäten taivutusta
  -olkaan/lapaan, kylki, lonkka, polvi, kohti takavarpaita alas
-istuen/seisten nenä ylös kohti kattoa (rinta)
raajat:
-seisten/makuulla, 10-15 sek
-etu+takajalat eteen ja taakse venytys
-kyljellä saa melkein syvemmin venytettyä

Jumppia (syvälihas):
-etutassujen nostelu (vuorotellen) seisten
-takajalkojen nostelu -"-
-vastakkaisten etu- ja takajalkojen nostelu

-variaatiota ja vaikeusastetta saa erilaisilla alustoilla:
-tasapainotyynyt (esim Lidl, ClasOlsson), pehmeä patja, sohva tms

-peruuttaminen hyvää takapää treeniä
-pyöriminen taka/etupää korokkeella

Dina venyttelee




Tammikuussa tuli onneks ihanat talvikelit Suomeen niin päästiin Tuusulanjärvelle lenkkeilemään. Dina pääs päivittäin, parhaillaan parikin kertaa päivässä jäälle mukaan. Mä kävin Dinan kanssa pari kertaa retkiluistelemassa ja kerran hiihtämässä. Dina otti taas omia spurttejaan niinkun se jäällä tykkää tehdä kun on aukeeta ympärillä. 

Nii oltiinhan me agikisoissakin Porvoossa su 26.1. Porskin kisat oli maneesilla. Mentiin kolme luokkaa kaks agii ja hyppäri. Ekalla agiradalla tuli keppivirhe, olin vähän tiellä ja Dina meni tokaan väliin. :( Otettiin uusiks ja loppurata nou problem. Vitonen siis ja sijotuttiin sillä kakkosiks. Tokalla radalla unohdin radan. Olin ohjaamassa putkelta kepeille niinkun edellisellä radalla oli ollut, vaikka se meniki vieressä olevalle keinulle. Tyhmä minä! Muistin kesken kaiken että se olikin se keinu mutta siitä siis kielto. Olin ajautunu keppien vasemmalle puolelle, keinu oli keppien oikeella puolella. Lähin siis palauttaa Dinan keinulle ja loppurata taas hyvin. Ajattelin että siitäki tuli vitonen. Mutta luokan jälkeen menin kattoo tuloslistoja ja meillä olikin hylsy. Mulla ei ollu mitään hajua mistä se oli tullu, joten oli pakko mennä kysymään tuomareilta. Se oli tullut siitä että mä olin kävellyt keppien läpi kun menin palauttaman Dinan keinulle. Ohjaaja ei saa suorittaa esteitä radalla, woops! Pitäs varmaa lukee sääntökirja.. :D
Hyppyrata oli kivanolonen, mutta ennen rataa mua kauhistutti pussi. Viimekshän Dina kisoissa kiels sille eikä oltu päästy tässä välissä sitä tekemään. Lisäks kepeille oli tosi vaikee kulma ykkösen radaks, umpikulma. Pussi meni sit radalla ihan ilman mitään ongelmia, mutta kepeille taas kosahdettiin. En luottanu koiraan tarpeeks vaan menin tekee jonkun ihme valssin sinne ja puskin Dinaa liikaa kepeille -> tokasta välistä sisään. Hitsi! Dina ottaa sisäänmenot tosi hyvin kun se saa rauhassa ne hakea, mutta häiriintyy tosi paljon jos mä meen tuuppimaan sitä sinne. Pitäis treenata sitä et mä ohjan sen sinne kepeille.. Mitä meiän nyt ei pitäis treenata. :P
Hyppäriltäkin siis vitonen ja sillä päästiin kolmossijalle. Super vähän nollia tuli koko päivänä. Ekalla radalla kaikissa kokoluokissa yks nolla, medeissä ei yhtään. Yli puolet medeistä tais hyllyttää ekan radan. Tokalla ja kolmannella radalla tuli medeissä yhet nollat.
Kuvia tai videoita mulla ei kisoista oo kun olin yksin reissussa.

Seuraavat kisat on viikon päästä Janakkalassa johon on sattumalta tulossa myös Dinan emä joka kisaa kakkosissa! Kiva päästä näkemään Dinan mamma hommissa! :)

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Terveystuloksia ja pentu-suunnitelmia!

Dina kävi perjantaina 24.1 virallisessa silmä ja polvitarkissa. Molemmat oli tutkittu jo aikaisemmin terveeksi mutta halusin silti käydä ne vielä tsekkauttamassa uudestaan. Molemmat oli puhtaat, eli polvet 0/0 ja silmät terveet (ei merkkejä perinnöllisistä silmäsairauksista). Dinaltahan on myös kuvattu lonkat ja kyynärät pari vuotta sitten, lonkat B/B ja kyynärät 0/0.  :)

En ole tainnut sitä vielä täällä blogin puolella julkaista, mutta meillä on pentu suunnitelmia ensi kesälle! Suunnitelmat on elänyt jo muutaman vuoden verran ja suunnilleen yhtä kauan on kartoitettu uros-vaihtoehtoja. Toivon pentueelta potentiaalia aktiiviseen ja monipuoliseen harrastamiseen, joten uroksenkaan valinta ei ole ihan helppo. Uroksesta lisää kun asiat varmistuvat.. :) Pennut teetän omalle kennelnimelleni jonka pitäisi vahvistua maalis-huhtikuussa.

Tässä pari talvista kuvaa meidän tammikuun Suomi-lomalta. :)





Metsä, ihana metsä! 















sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Videoita


Popparit esiin, luvassa laatuviihdettä!
Tässä siis pari vanhaa videota jotka oon vihdoinkin saanut koneelle.

Ekaks Dina kesällä Norjassa Drammenin KV näyttelyssä. Dina oli ERI, SA, VAL2, PN4, CACIB. Tuomarina Ruotsalainen Ann-Christin Johansson. Tuuli kivasti väärästä suunnasta niin että tukka oli koko ajan länässä väärällä puolella :P


Ja sitten jotain vähän enemmän toiminnallista. Nämä on lokakuulta villakoirien tokomestaruuskokeista jossa Dina teki hyvän tasasen suorituksen, tuloksena VOI2, 253p ja toinen sija. Ruutu valitettavasti nollattiin, meni sinne vasta toisella lähetyksellä. Tunnarissa Dina jäätyy palautuksessa katsomaan liikkuria joka rupesi korjaamaan kapuloita kesken liikkeen.. Muuten voi olla suht tyytyväinen. :)

Pisterivi oli
Paikalla makuu: 10
Seuraaminen: 9
Istuminen: 9
Luoksetulo: 8,5
Ruutu: 0
Hyppynouto: 10
Tunnaru: 8
Metsku: 9
Kaukot: 9
Kokonaisvaikutus: 10

Video on kahdessa osassa:


Hope you enjoyed! 

Eka agin nousunolla saavutettu! (+ toko päivitystä)

Korkattiin viralliset agikisat Suomessa viime lauantaina 4.1. Ojangossa JAU:n järkkäämissä kisoissa. Mentiin kolme rataa.
Radat oli kaikki oikein kivoja, tuomarina toimi Johanna Wüthrich.
Oltiin hyvissä ajoin paikalle, käytiin vähän kävelemässä. Oli plussan puolella niin pidin Dinan suoritusten välissä autossa takki päällä. Olin yksin paikalla joten hankalinta oli ehkä se kun piti koko ajan säätää koiraa autosta ulos ja takas autoon kun ei ollut kukaan pitelemässä koiraa esim lämmittelyn aikana (enkä jaksanut raahata häkkiä sisään halliin). Toisaalta Dina rauhottuu varmasti paremmin autoon kuin häkkiin hälyisessä hallissa, joten uskon että jaksamisen kannalta pitkänä päivänä auto oli myös parempi kuin halli. 

Ostin Dinalle kisakirjan paikanpäältä ja Dina myös mitattiin. Tuomari katto eka medi-kepillä jossa oli reilusti varaa, joten tarkisti vielä mini kepillä. Sanoi että kyllä se ylläriylläri medi on, ei tästä miniäkään saa, käsi mahtui kepin alle. Mittaaja oli sitä mieltä että Dina on 36-37 cm korkea. Mä oon aina ajatellut että se ois ainakin pari senttiä korkeampi, joku 38-39cm. Mutta empä sitä oo toisaalta koskaan hirveesti mittaillut. Mutta ei se kyllä 36-kaan voi olla, oisko noin 37-38cm.

Ekat kaks rataa oli agi-ratoja ja vika oli hyppäri. Jännitti vähän mennä paikanpäälle yksin tällasena raakile-kisaajana, mietitytti että keksinköhän mitään järkeviä ohjauksia radoille etc, mutta hyvin kaikki loppujen lopuks meni. :) Radat tuntu ainakin teoriassa suht helpoilta, todellisuus oli sit tietenkin vähän muuta. ;)

Ekalla radalla onnistuttiin hyvin. :) Dinalla oli hyvä vauhti ja mullakin pysy just ja just ajatus ja jalat mukana. Kepit hyvin, kontaktit hyvät, keinu vähän hidas mutta ok. Pari kertaa meinas lipsahtaa väärälle esteelle/kaarratti kauheesti kun mulla oli ohjaukset myöhässä mutta onneks Dina kuuntelee niin hyvin että karjumalla selvittiin oikeelle esteelle.. :D Ei siis ehkä kaikkein nätein rata mutta NOLLA ja -11,17 ja toinen sija! :)



Toka radalla rupes puudeli jo vähän lähtee näpeistä eikä kuuntelu toiminukkaa enään kun mä ohjasin huonosti. Dina siis lipsahti väärälle hypylle ja hyl. Muuten taas tosi hyvä ja vauhdikas rata. Kepeille tällä radalla vähän vaikeempi kulma ja ohjasin vasemmalta puolelta, Dina haki silti kepit tosi hyvin joten siihen kovin tyytyväinen. :)

Vika sit hyppäri. Kiva, nopee rata jossa helpot linjat ja paljon suoraa. Radalla oli pussi. Otettiin pussia lämppäkentällä ennen rataa ja meni ihan no problem. Hyvällä mielellä siis radalle. Alkurata hyvin mutta meni tyssäs pussille joka oli n radan puolivälissä. Kaks kertaa kielto ja hyl. Kolmannella meni siitä läpi mutta sen jälkeen kiels vielä yhen putken (wooot!?!) ja ei loppuradastakaan sit enää mitään tullut ni juostiin sit vaan loppusuora maaliin.. :D Eli selkeesti ei olla tehty pussia tarpeeks radalla, niinkun tarkemmin ajateltuna ei kyllä montaa kertaa ollakka..
Mentiin radan jälkeen sit vielä lämppäkentälle kattoo et mites sinne pussiin mentiikää ja kappas, eipä siinä tai putkissa sitte ollukkaa taas mitään kummallista, vauhdilla läpi vaan. Täytyy koittaa päästä tekemään pussia pari kertaa radalla ni eiköhän se siitä. :)

Kivaa oli ja hyvällä mielellä lähettiin kotiin vähän laskusuhdanteisista tuloksista huolimatta. :)

Jos katotaan vielä vähän taaksepäin niin kyllä meidän radat nyt oli paljon parempia kun joulukuussa Tallinnan kisoissa joista tuloksena neljä hyllyä. Vaikka oli niissäkin paljon hyvää. Paljon vaikeemmat radat oli siellä kyllä kun näissä kisoissa. Mutta nyt esim kepit meni joka radalla puhtaasti, ne on selvästi parantunut. Ja vauhtia ja draivia tulee koko ajan lisää kun varmuus paranee. Toisaalta, musta vähän tuntuu että se tulee vaikuttamaan käänteisesti tohon kuuntelemiseen. :D Tarkottaa siis vaan sitä että mun pitää opetella ohjaamaan paremmin!

Alkaispa treenit jo! Tartoon ollaan rakentamassa uutta agi-hallia ja kenttiä keinonurmella joka tarkottaa sitä, että meiän ei tarvii enää kohta treenaa kyntöpellossa (=koulun upottava maneesi)!! *JEESSS* Ja agi-treenit ei tarkota automaattisesti enää koiran pyykkäämistä sen jälkee! :3

Mulla ei oo videoita noista Ojangon kisoista mutta tässä yksi video joulukuulta meidän pikkujoulu epiksistä jossa Dina voitti kisaavien luokan nolla-radalla. :)


Seuraavat kisat meillä varmaan parin viikon päästä Ojangossa taas.

Ei me olla tokoakaan ihan kokonaan unohdettu mutta treenailu on ollu aika satunnaista ja enemmän lenkki-treenailua kuin kovin järjestelmällistä. Kaukoja ollaan hiottu ja opeteltu s-i-vaihtoja uudestaan. Hyvältä näyttää lähietäisyydeltä. Koitetaan pikkuhiljaa kasvattaa etäisyyttä. Seuraamista ollaan tehty paljon, koska sitä nyt on niin helppo treenata lenkkien ohessa. Juoksukäännöksiä, hidasta, paikalla kääntymisiä ja askelia. Peruutus on huono, ja askeleet vasemmalleekaan ei ole täydelliset mut mulla on niitten suhteen ideat loppu miten sais paremmakskaan. Peruuttamista oon nyt ottanut seinän vieressä ja siinä Dina peruuttaa tosi nätisti ja kootusti niin taidan vaan koittaa saada sitä sillä vähän nätimmäks ja vaikka kasvattaa etäisyyttä seinästä pikkuhiljaa.. Ruutuun tarttis tehä paikkatreeniä. Käytiin tekemässä ruutua tossa yks päivä ja meni joka lähetyksellä hyvin ruutuun mutta paikka seilaa kyllä hurjasti! En oo EVL-ruudussa paikkaa oikein ikinä kunnolla opettanukkaan, joten tässä pitäis skarpata. Ja päättää mitä nyt haluun käyttää. Tehtiin kyllä targettia taas yks ilta kotona, joten kai sen vois sinne taas vähäks aikaa laittaa. Kärsitään vähän treeniseuran puutteesta joka laskee tällähetkellä motivaatiota..
Ohjattua tien kans kotona (:D), niin hyvin kun sitä nyt kotona pystyy tekemään. Mutta lukee kyllä suunnat ihan vedenpitävästi. Haasteet on merkki, että menee sinne vaikka häiriö, ja noudon vauhti pitäs treenaa kanssa kuntoon. Ja hankkia kunnon ohjatun kapulat! Se on mun tammikuun lopun tavote kun pääsen täältä tenttien keskeltä vielä suomeen!
Tänään tehtiin lenkin yhteydessä luksaria ja käsimerkillä stoppi on nykyään aika kiva ja maahankin ok. Sen tekniikkaa vois ehkä vielä koittaa parantaa mutta siihen tarttisin jonkun viisaamman apua. :) Nyt sitä tulee vaan hinkattua, on se musta iha ok kuitenkin. :P Otin vielä yhden suoran n 35 etäisyydeltä ja kutsuin sivulle, kun välillä ollut varsinkin korkeessa vireessä ongelmia törmäämisessä. Super nätin pyörähdyksen teki Dina täydestä vauhdista sivulle! <3 Oon kyllä tyytyväinen siihen kuinka sillä on onnistunu säilymään toi luoksarin vauhti aina noin hyvänä. :)

Siinä pienet tokopäivityksetkin siis samalla! Nyt takas tenttikirjojen pariin..

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulutervehdys!








Me ollaan vietetty joulua rauhassa mökillä. Dina sai ihanat hepulit kun pääsi autosta ulos ja perillä oli lunta! Lumipalloja ei vaan voita mikään! Kätevää kun tokoa treenatessakin on palkat lähellä ;)
Dina sai paketista pari uutta lelua ja nameja. Pakettien avaamisesta neiti innostui vähän liikaakin ja repi omien pakettien lisäksi auki yhden äitinikin paketin joka sattui olemaan lattialla. Taisi olla sitä mieltä että kakki paketit jotka on lattialla on varmasti hänelle!

Meillä lähipäivien ohjelmassa on agi-lisenssin hankinta ja uusi vuosi on tarkoitus aloittaa heti agi-kisojen parissa! Lisäksi toivomme tulevalta vuodelta myös pienten tassujen tepsutusta. :> Odotamme vuotta 2014 siis suurella innolla ja jännityksellä!

Oikein hyvää ja menestyksekästä vuotta 2014 kaikille tutuille ja tuntemattomille!

tiistai 19. marraskuuta 2013

Ekoihin aksakisoihin ilmottu.. JAIX!

Ilmoitin äsken Dinan ekoihin virallisiin aksakisoihin! Iik! Luokkakaveri sai ylipuhuttua (ei siihen oikeastaan hirveästi vaivaa tarvittu), eli sunnuntaina lähdetään Tallinnaan kisaamaan.
Täällä ei tarvitse olla lisenssiä ja tulokset ilmeisesti kelpaa luokkanousuihin ihan Suomessakin. Täytyy luultavasti koittaa ehtiä lukea vielä vähän sääntökirjaa ennen viikonloppua. Tosi avoimin mielin ja rennolla asenteella lähetään kattomaan miten meidän käy! Toivottavasti radat on kilttejä. :)
Esteethän Dina aikalailla osaa, keinu nyt voi olla vähän hidas, samoin puomi. Joku hc-keppikulma on tietty kans epävarma. :P Ohjaus nyt sit on se suurin kyssäri että muistanko mä mitä me oltiin tekemässä. :)

Mahollisuus ois ollu mennä neljä lähtöä, yks hyppäri ja kolme agi rataa, mutta ilmotin vaan hyppärille ja kahteen ekaan agi-rataan. Kolme lähtöä varmaan riittää meille paremmin kun hyvin. Hyvä jos opin edes niitä ratoja :D

Onneks ennen sunnuntaita on ohjatut treenit vielä lauantaina ja huomenna sais mennä itekseen treenaa. Hirveästi haluisin mutta voi olla että en ehi.. :( Keinua ois voinu mennä ainakin vähän tekemään. No katsomme.

Tänään käytiin puistossa treenaamassa keppejä ja tehtiin musta aika vaikeitakin juttuja. Puun kiertojen kautta kepeille eri kulmista, tein takaaleikkauksia ja välillä vedätin, välillä jättäydyin taakse jne.. Mun taaksejäämisen Dina kestää kaikkein huonoimmin, mutta tosi ylpeä olin siitä miten Dina haki kulmat ja miten hyvin kesti takaaleikkaukset! :) Itsenäinen eteneminen tosiaan ehdottomasti vaikeinta Dinalle kepeillä.

Lopuks halusin sitten treenata sitä itsenäisyyttä oikein hc-versiona. Vein eteen palkan ja lähetin Dinan kepeille niin että jäin ite seisomaan paikoilleni. Yritin myös pitää niin vähän ääntä kuin mahdollista että Dina oikeesti työskentelis itsenäisesti. Vähän aikaa kesti Dinalla tajuta että se voi oikeesti edetä ilman että mä huiskin ja huudan vieressä, mutta parani kerta kerralta! Aluks hidasti raville jossain puolivälissä ja jopa keskeytti pujottelun ja jäi kattomaan että mihin mä jäin. Kannustin vähän ja jatkoi loppuun. Kun tajus että siellä on palkkaa niin homma parani kuin lehmän juoksu, hauska oli että Dina kiihdytti aina erityisesti pari vikaa väliä palkalle :> Saatiin sitten parin toiston jälkeen suoritus jossa Dina laukkas kaikki keppivälit itsenäisesti. :) Vauhti ei toki ollut mikään hurja mutta uskon että jotain uusia ajatuksia itsenäisyydestä heräs puudelin päässä kenties.

Tää tuntuu niin hassulta aina kirjotella näistä agi-jutuista kun välillä oikeesti tuntuu että ei oikein tiedä mistä puhuu. :> Mutta mutulla, "yritä ja onnistu" periaatteella ollaan aika pitkälti menty tokossakin ja hyvin on mennyt, joten ehkä me selvitään. :)

Dinalla alkoi perjantaina juoksut. Tasaisesti viiden ja puolen kuukauden välein juoksee. Huomenna Dina pääsee koululle mukaan koekaniiniksi meidän ultran-praksaan! Mielenkiintosta nähdä miltä munasarjat näyttää tässä vaiheessa juoksua (vuotopäiviä viisi).

Viikonlopun Dina oli yökylässä ja pääsi myös kavereitten kanssa lenkille ja riehumaan. :)
Iiiiso kiitti Ammille Dinan hoidosta ja leikittämisestä sekä näistä ihanista kuvista!






keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Ahkera alkuviikko (ja viikonloppu)

Ollaan oltu treenaamisen suhteen tosi ahkeria viimeaikoina. :)

Viikonloppu kulutettiin koulun maneesilla Juha Oreniuksen pro-agility koulutuksessa. Viikonlopun tuloksena oli lisääntynyt tuska ja ahdistus siitä että tajuaa taas kuinka vähän sitä oikeasti osaa. Ei voi edes sanoa että kaikki pätkät ois ollu "kivoja", mutta onneksi suurimmaksi osaksi kuitenkin. Ja saatiin me onnistumisiakin joukkoon. Eli loppupeleissä siis tietenkin ihan huippukoulut! Treeni into, sisu ja motivaatio ainakin kasvoi. :) (Lisää tästä myöhemmin toivottavasti kera jonkun videon.)

Maanantaina käytiin tenttiin luvun lomassa Dinan kanssa treenaamassa tokoa. Tehtiin aluksi merkkiä, hain vauhtia vapauttamalla kierrosta käteen lelulle. Teki hyvin. Pitää vaan muistaa että ei ota näitä turhaan liian montaa peräkkäin jos ekat hyviä. Sitten merkiltä ruutuunlähtety, lelu ruudussa. Eka vasempaan. Tehtiin pari toistoa. Merkit ok, painetta vois olla vähän enemmän, mutta reippaalla laukalla kuitenkin menee. Yhden ruudun jäi vähän eteen, otin uudestaan, meni paremmin. Paikkaa pitäisi taas muistaa vahvistella esim targetilla, plus tehdä myös heittopalkalla. Huomaa kun tehty nyt paljon lelu ruudussa, niin jos ei sitä ole alkaa etsiä sitä (haistella ruutua). Lopettaa/seisahtaa kun huutaa stop, mutta tosi häiritsevän näköstä. Ehkä tähän siis targetia ja heittopalkkaa vähän aikaa enemmän..(?).
Tähän pieni paussi.

Mentiin tekemään välissä Z:n seuruukaaviota. Olin laittanut matalat merkit paikoilleen ja tavoitteena siis totuttaa Dina merkkeihin seuruun yhteydessä. Tätä ei olla aikasemmin treenattu. Alkuun pieniä kontaktin menetyksiä. Seuruutin joka puolelta merkkejä, Dina mun ja merkin välissä+toisin päin, kääntyilin merkkien ympäri, kävelin suoraan päin, käveltiin yli merkeistä jne. Nopeasti tottui merkkeihin ja työskenteli hyvin. Otin myös pari jäävää. Haluisin maahanmenot vähän nopeammaksi, täytyy treenata niitä.

Tehtiin vielä  ruutuun lähetys oikealle. Vähän vino merkki, kaarratti vähän ruutuun. Huomaa että pientä epävarmuutta siis vielä, reeniä reeniä. :)
Lopuksi merkkiä häiriöllä. Ensin riehuttin narulelulla -> vein sen merkin taakse, hetsasin vielä ja merkille lähetys. Hienosti merkille! Vapautin lelulle. Takahäiriön kestää jo aika hyvin, tätä ollaan treenattu.
Sitten sama homma, mutta heitin lelun melkein juoksureitille merkin eteen. Tätä ei voinut vastustaa ekalla yrityksellä, mutta uusinnalla hyvä merkki. Näitä eri merkin häiriöitä siis vielä lisää mukaan treeniin.

Treeneissä oli tosi kivaa ja Dina tekee niin huippu asenteella! Hyvällä mielellä sai palata kotiin tenttimatskujen pariin. ;)


Tiistaina meillä oli maneesilla kouluttajien vapaavuoro. Pakko oli päästä testailemaan viikonlopun oppeja ja radanpätkiä. Tehtiin välistäveto pätkää joka aiheutti monille harmaita hiuksia sunnuntain radalla. On se rytmittäminen vaan (ainakin mulle) niin pirun vaikeaa! Nyt pätkä meni kuitenkin superhyvin! Enemmän hiottiin välistävetoa edeltävää takaakierto-persjättöä että saatiin Dinalle siihen tiukempi kaarros. Täytyy vain ite lähte aikasemmin liikkeelle ja ottaa tiukemmin haltuun ja opettaa koiralle ne käännökset ehkä first of all! :D Palkkasin siis Dinan lelulla käteen siitä niin saatiin kurvit kivasti pienenemään. :)

Ton pätkän lisäksi tein minirataa, jossa takaakierto, takaaleikkaus, kepeille umpi-kulma, päässä este takaakierto ja takas kepit. Saatiin vähän tehotreeniä kepeille ja takaakiertoihin samalla, joita tarttis molempia myös vielä paljon vahvistaa. Dina haki kepit joka kerta oikein ja pujotteli tosi hyvin. Jes, taitava likka. :) Tekniikassa ois parantamisen varaa, mutta koska agi ei oo meidän päälaji (ainakaan vielä :D) niin en mitään uudestaan opettamisia rupee tekemää. Koitan vaan vahvistaa niitä, käyttä etupalkkaa ja toivoa että yhdistäminen radalle nyt pikkuhiljaa poistais sivuttais-suunnassa tapahtuvaa liikettä. :) Ei niitä mun mielestä hävetä tarvii tollasenakaan :P
Viikonlopun radalla kaikkein kamalin kohta oli kepeille lähetys umpikulmassa tosi kapeesta välistä putken vierestä! Ei mitään chaanssii :D Kyllä me taidettiin lopuksi tosi tiukalla haltuunotolla (ylävartalon kääntö!) saada puudeli kepeille, mutta kulmakin oli meille niin vaikee että meni vähän meidän kapasiteetin yli vielä tässä vaiheessa.


Tänään, keskiviikkona jäin treenien vedon jälkeen tokoilemaan Dinan kanssa n puoleksi tunniksi. Mulla ei ollut oikein mitään kamoja mukana, paitsi pari muovikantta joita olin ajatellut käyttää ryhmäläisten kanssa, joten ajattelin että voitais vaikka treenata jotain etäpalkalla.
Otettiin seuraamista, jätin palkan kannelle kentän laitaan. Tein kokeenomaisen sisäänmenon ja Dina kävi aluksi vähän liian kierroksilla. Seuruun liikkeellelähdössä äännähti ja sama jatkui pys ja sivuaskelissa. Palkanvaatimista selvästi kun ois ollu kiva juosta hakemaan palkka. Huomautin että ei sovi vaatiminen. Vire parani ja ääntely jäi. :) Tehtiin useampi erilainen pätkä aina kokeenomaisella kehääntulolla, juoksupätkä juoksukäännöksillä, pätkiä jossa paljon pys. ja sivuaskelia jne. Dina oli ihan huippu! <3 Juoksukäännöksissä pitää vielä miettiä omaa liikkumista ja askelluksia.

Sitten Z, jäävät läpi, seuruuseen lähtöjä, kiertämisiä jne. Palkkailin eri osioista. Kerran istui maahanmenon. Maahanmenot taas omaan makuun vähän löysiä. Liekkö märkä, kylmä nurmikko syynä? Tein sitten pelkkiä maahanmenoja hetsaamalla ja vapautin niistä alustalle/heitin palloa. Parani! Muuten erottelee jäävät musta nyt tosi hyvin, ääriharvoin tulee mokia. Seuraamaan lähtee myös liikkeistä kivasti ja pysyy hyvin paikoillaan kun kierrän. Stabiiliutta asentoihin vois silti treenata lisää vähän enemmän häiritsemällä. Ja noi maahanmenot tiukemmiksi niin hyvä tulee. :)

Parin viikon päästä tullaan Suomeen melkein viikoksi. Suurin osa ajasta kuluu messukeskuksessa ELL-päivillä. Mutta täytyy katsoa jos sais jonkun koulutuksen jollekkin illalle sovittua, joko agi tai toko. :)

Loppuun pari random kuvaa ettei olis ihan pelkkää tekstiä :)


D silminnähden tyytyväisenä lähössä lenkille sateisena ma-aamuna ft. lainalapsi Helmi

Tollanen sohvankoriste!

Ainiin, oonhan mä päässy viimekertasen jälkeen pyörähtämään näyttelykehässäkin! :) Zinna bc 1v teki näyttelydebyyttinsä Tartu KV:ssa ollen molempina päivinä Rop-jun ja saaden 2x Jun-CC! Jee hyvä Zinnuli! <3 Tällainen kuva oli napattu meistä kun odoteltiin kehää. Koiralla vaikutti olevan ihan kivaa, menestystäkin tuli ja mä pysyin jopa pystyssä, joten kivaa oli käydä kehässä taas pyörähtämässä. Kyllähän tollasta paimentakin kehässä (ja muuallakin) pyörittelis.. ;)

Kiva © Tiia Pihlik