tiistai 30. huhtikuuta 2013

Illan nopeet tokot

Tehtiin iltalenkillä kirjaston edessä nopea mielenvirkistys treeni kun Dinalla oli ollut muuten niin tylsä päivä (nii ja taishan meillä olla se koekkin tulossa).

Oli kirjaston sulkemisaika joten ihmisiä käveli ja pyöräili jonkun verran ohi. Käytettiin se hyödyksi ja otettiin vähän häiriötreeniä ihan vaan perusasennossa. Tää on Dinalle tosi hankalaa, liikkuvia asioita pitäis aina vilkasta ihan vaan pikkusen tosi nopeesti. Kerran jouduin huomauttamaan vähän vahvemmin että ei käy kun pää kävi aina kun joku tuli ovista ulos. Sen jälkeen skarppas ja pysty luopumaan ja keskittymään kontaktin pitoon. Siitä kunnon palkka kun oikeesti luopu.
Noita pitäis tehä ihan hullun paljon enemmän. Dina on niin säälittävä näky kun sen naamasta näkyy miten paljon se joutuu keskittymään jotta malttaa pitää kontaktin Nyt siis suoriutuu, mutta kaipais varmuutta siihen että oikeesti ei tarvitse vilkuilla ympärille. Tästä apua siis varsinkin liikkeiden alkuihin, että pysyy kontakti yllä.

Sitten tosipaljon avustaen askelsiirtymiä ja käännöksiä paikallaan jotta saatiin varmasti hyvät. Kaikki muut jees mutta peruuttamisessahan aukee ihan älyttömästi. Kontrasti on aika suuri kun muut siirtymiset tekee  siististi ja melko tiiviisti, mutta peruuttamisessa väistää ja aukee kyllä oikeen kunnolla. Palaa kuitenkin hyvin pa:on, eikä toi tunnu siltä että ois ihan heti korjattavissa (Dina väistää mua), joten en jaksa toistaseks välittää tosta.

Sitten luoksetuloja eri versioina. Lyhtypylvästä kierrättämällä pari stoppia, ok! Heittopalkka taakse. Sitten pari suoraa n 25m, tuli super vauhdilla eikä yhtään ennakoinut. :) Sitten samalta matkalta yks pysäytys, ihan ok, vaikka ei oo täydelliset stopit ni on ne paremmat kun aikasemmat. Laukka on muuttunu vähän matalammaksi eikä Dina ota enään viittä kenguruloikkaa ennen pysähdystä jos ajatellaan tilannetta positiivisesti. :P Lisäksi vauhdissa ei oo mitään vikaa. :)
Jätin pari kertaa seisomaan, kutsuin ja  siitä maahanmenot. Nää vois olla vähän nopeemmat mutta en oikein tiedä miten opettaa? Reagoi kuitenkin aikalailla heti käskyihin, mutta eka jarrutta ennenkun sukeltaa maahan. Katotaan tarviiko ruveta myöhemmin opettamaan nopeemmaksi vai onko näin ok. Vika toisto jätin seisomaan, siitä maahanmeno ja kutsuin vielä loppuun asti sivulle. Tuli loistavalla vauhdilla, vinkuva mini-tennispallo oli Dinan mielestä aika jees! :)

Huomenna tiistaina jos ehtis jotkut paikkamakuut tekemään. Keskiviikkona täytyy kattoo kunnon mukaan.. :P Torstaina sit vika treeni niin et appari messissä. Vois ottaa ainakin hyppynoudon ja luoksetulon alun käskytykset, koska ne on kyllä sellasia potentiaalisia missä Dina saattaa varastaa, ja sellasia turhia pistemenetyksiä me ei kaivata.! :P Istumisen vois kans vielä kattoa ja jotain pientä häiriöpätkää. :) Samoin to pitää muistaa käydä hakemassa taas ekinokokki lääkitys Dinalle!
Perjantai meneeki sitten aika pitkälti matkustaessa. Ja lauantaina meiän luokka alkaa klo 11. Wish us luck!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti