tiistai 8. lokakuuta 2013

Teho-tokoilua ja toko avautumista


Oltiin lauantaina tokoilemassa pitkän kaavan mukaan kun Nina, meidän opiskelukaveri oli lupautunut vetämään meille treeni-päivän. Ninan opeissa myös aloitettiin tokon treenaaminen Dinan kanssa n 2,5 v sitten. :) Mukana oli Dinan lisäksi bc-nuorukaiset Zinna 11 kk ja Windy 5kk.

Kaikki sai toivoa mitä haluaa kattoa. Toiveet oli kuitenkin aika lailla samoja, kaikki kattoi vaan juttuja omalla tasollaan. Oli kiva omien treenien lisäksi seurata muiden treenejä kun kaikki oli niin eri tasolla. Päivän aikana tuli käytyä siis läpi liikkeiden alkuopetusta pennulle, kriteerien lisäämistä ja apujen häivytystä ym nuorella koiralla ja sitten tota pienempää hianosäätöä ja päiden yhteenhakkaamista vähän valmiimman koiran kanssa.

Aloitettiin seuruilla. Halusin Dinan kanssa kattoa jos ensinnäkin saatais esille sitä ylikuumenemista ja possuilua seuraamisessa jota Dina on alkanu harrastamaan kokeissa, ja jos löydettäisiin siihen jotain syitä ja ratkaisuja.
Otettiin pari liikettä kokeenomaisesti alle jotta tulis paremmin esiin. Tehtiin hyppynouto (kävi kierroksilla, varasti liikkurin käskystä), tunnari (ok, meni reippaasti kapuloille, eksy vähän kapuloilta mutta palas takas ja toi oman, reipas palautus) ja luoksetulo (meidän tän hetkistä tasoa, iha ok). Sitten seuraaminen. Koska kuumeneminen on tullut parhaiten esiin pysähdyksissä ja paikallakäännöksissä niin tehtiin kaavio jossa vaihdellen pitkiä suoria ja pitkiä aikoja paikallaan. Hyvin saatiin esiin sitä mitä haettiin. :(
Dina kävi ihan kiepeillä ja oli pahempi kun koskaan!! Huus mulle, hyppi, pomppi, otti kiinni mun vaatteista yms.. Pahin oli taas sivuaskeleet ja paikalla käännökset, mutta nyt tuli esiin myös suorilla.
Koska kouluttaja oli tuttu ja tuns meidät entuudestaan tuli tuomio ja vastaus siihen mitä olin pohtinu aika suoraan, Dina pomottaa mua/vaatii palkkaa! Tää vastaus oli samalla sekä tosi positiivinen että negatiivinen.

Positiivinen se on siksi että Dinalla on aikasemmin ollu epävarmuutta seuraamisessa, varsinkin kokeissa. Mä oon halunnut kasvattaa ja varjella Dinan virettä joten oon ollut liian salliva ja pehmee (ja samalla ehkä epälooginen). Olin siis pohtinut että liittyykö toi levoton käytös epävarmuudesta, että ei olla treenattu sivuaskelia tarpeeks tms, vai onko se vaan porsastelua. No, ei se ainakaan epävarmuutta siis ole!
Ton tavan syyn selvittäminen ja kitkeminen on ollut tähän asti niin vaikeet koska kokeessa ei asiaan voi hirveästi puuttua, enkä tietenkään halua kovasti puuttuakkaan jos käytös johtuu epävarmuudesta/liian vähäisestä treenistä. Ja treeneissä tota taas ei ole esiintynyt. Ollaan siis vaan koitettu vahvistaa sivuaskelia ja treenata seuraamista varmemmaksi.
Nyt on sitten treenillä saatu kasvatettua Dinan itsevarmuutta niin paljon että tilanne on siis kääntynyt päälaelleen. Dina on niin itsevarma ja palkanodotus niin kova että törkimys komentaa mua, hyppii, vaatii (tänne se palkka!) jne (ei treeneissä kun tietää että palkka tulee pian). Dinaa kuvailtiin Pikku-Myyksi joka kulkee mun vierellä ja yrittää käskeä palkkaa itelleen. Ammi jonka kanssa treenataan paljon yhdessä kommentoi taas että Dina teki mulle seuraamisen aikana saman näköistä härkkimistä mitä se tekee leikkiessään esim Zinnalle (dominoidessaan tätä) joka on selvästi Dinan alapuolella. Kiva hei! I've created a monster! :D
 Nina sanoi että Dinalla on tällähetkellä niin kova itseluottamus ja palkanodotus (siis tietää saavansa palkan) että tekin varmaan vaikka EVL:n 17 kertaa putkeen. Ongelma on vaan se että tyyppi on käyny vähän törkeeks kun on tylsää.

En siis usko että ongelma ois siinä että se ei kestäis palkattomuutta tai että sitä tarttis treenaa enemmän. Tota sikailua ei nimittäi ilmene missään muissa liikkeissä ja Dinallahan enemmänkin vire nousee aina koesuorituksen loppuakohden, kun se tietää että lopussa saa palkkaa. Se siis osaa sen. Koska seuraaminen on kind of tylsää, varsinkin kun pitää seistä paikallaan, tai kävellä paikallaan, niin uskon että Dina kuumuu siitä ja alkaa vaatia että palkka vois tulla nyt eikä kohta ja siitä tuo käytös.

Nyt tarttis siis palauttaa neiti vähän ruotuun ton seuraamisen suhteen. Kielletylle listalle meni koiran hyppiminen ohjaajaa vasten, haukkuminen jne. Mähän palkkaan siis Dinaa liikkeiden välissäkin hypyttämällä. Se hyppii usein taskuja vasten, saattaa joskus nappasta mua mahasta tai muuten vaatteesta vähän kiinni. Tän kaiken on nyt pakko jäädä pois että saadaan tota sen käytöstä vähän siistittyä.

Treenilistalle tuli siis ensinnäkin liikkeiden välien uudelleen miettiminen ja opettaminen (ajattelin opetta Dinan hyppimisen sijaan kiertämään mua, ja alotettiinkin tän treenaaminen jo, tai sitten vaan suoraan parin silityksen jälkeen sivulle). Toisekseen treeneissä seuraamisen palkkaamisen (ja muidenkin liikkeiden) uudelleen miettiminen. Seuraamiseen rauhallisempaa palkkaamista jossa Dina ei voi pomottaa mua (taaskaan ei hyppimistä etc). Paljon sosiaalisen palkan käyttämistä ja niin että koira myös vastaa siihen. Dina kuitenkin tykkää rapsuttelusta ja sosiaalisesta palkasta joten täytyy oikein mennä koiran tasolle ja "mönkiä" sen kanssa. Näin palkka tulee oikeasti multa eikä Dina voi vaatia sitä ja vahvistaa meidän yhteistyötä tossa liikkeessä. Sosiaalisen palkan jälkeen mahd. nami. Täytyy varmaan muutenkin ottaa nyt enemmän namia taas käyttöön ainakin seuruussa.
Ja jos Dina possuilee, niin homma seis, huomautus että ei todella ole tollainen ok ja alotus alusta. Mustavalkoisuutta treeniin, mikä on ok ja mikä ei.

Otettiin pari lyhyttä pätkää vielä silleen että Dina ei saanut hyppiä mua vasten ja kielsin jos hyppi. Tyyppi rauhottui huomattavasti, palas vähän lähemmäs maanpintaa ja saatiin pari ihan nättiä pätkää loppuun. Tekniikassa ei siis mitään suurempaa ongelmaa tällähetkellä, askeleet ja paikallakäännökset menee. Ongelmana siis puhtaasti vireenhallinta. Lopetettiin siihen kun saatiin nättiä, siistiä pätkää. Tosi nopeesti Dina siis korjasi virettään pienellä huomautuksella. Mahdollista on myös että se tajus olevansa treeneissä ja vire tuli kohilleen sen takia, mene ja tiedä. Täytyy tehä nyt paljon liikkuroitua, kokeenomaista seuruuta että pääsis tohon puuttumaan. Uskon kuitenkin että yleinen hyppimisen rajoittaminen jo korjaa hommaa varmaan aika paljon. Eiköhän tää tästä. :)



Seuraavassa setissä katottiin noutoja, ohjattua ja metskua. Ohjattua vähän yleisesti, miten paljon viittii jo vaikeuttaa ja mitä pitää muistaa treenata jne. Laitettiin eka kapulat n viiden metrin päähän. Dina teki ok merkit, mun täytyy vaan muistaa että en sano pysäytys käskyä liian aikaisin. Lähti hyvin suorassa linjassa kapulalle (oikee) mutta palautti ihme mutkan kautta. Juoksi ensin kohti muita kapuloita ennenkuin lähti palauttamaan mulle. Liikkuri tosin seisoi vasemman kapulan vieressä johon Dina ei oo tottunut kun ollaan tätä treenattu aikasemmin vaan yksin, joten saatto ottaa häiriön myös siitä. 
Palautti laukalla, mutta ei pitänyt turhan kiirettä joten täytyy treenata näitä paljon vauhtina. Tehtiin niin että heti kun oli napannut kapulan suuhun mä lähin juoksemaan lelun kanssa täysiä toiseen suuntaan. Jännä kun uusilla kapuloilla tulee esiin toi että ei halua päästää irti ja vaihtaa leluun, vaan odottaa multa tosi selkeetä irti käskyä/että otan kapulan ennenkuin voi ottaa lelun. Täytyy vahvistaa taas sitä että merkkisanalla saa vaihtaa kapulan leluun. Muuten vähän hankala rakentaa vauhtia. Tehtiin nyt vain oikeata ja Dina luki suunnan tosi hyvin, ei epäröinyt yhtään. Nina olikin sitä mieltä että kapulat voi ihan hyvin siirtää jo täyteen matkaan eli 10m. Eri suuntien treenaamisesta Nina oli sitä mieltä että toki voi ottaa samalla treenikerralla molempia mutta ehkä kokemattomalla koiralla mielummin niin että esim jotain muuta sitten siinä suuntien välissä. Ettei ihan sekoittaisi niitä. Koska suunnilla on eri käskyt ja suunnan tietää etukäteen voi suunnille olla myös omat valmistelut. Silloinhan ne on ikään kuin kokonaan kaksi eri liikettä. 
Ohjattuihin ei muuta kun lisää reeniä. :) Vauhtia, merkkejä täytyy tehä häiriöillä, vaatia että tekee kunnolla loppuun asti ja käyttää erilaisia palkkoja (mulla, heitto yli, takana, kierto ja pysäytys-> palkka).
Lisäks Riitan kurssilla (syyskuussa) vikalla treenikerralla katottiin noita ohjatun palautuksia. Niitä kannattaa siis treenata vaikka erikseen ihan heittämällä puukapulaa vinossa linjassa molempiin suuntiin ja vaatimalla koiran palauttamaan tietysti hyvään perusasentoon. Tässä oikea puoli yleensä koiralle vaikeempi kun joutuu enemmän pyöräyttämään itteensä. Koiran voi laittaa myös ylityöskentelemään kääntymällä vielä enemmän poispäin suhteessa palautus suuntaan.



Tehtiin myös metskua. Siihen tarttu vinkkinä mukaan että voitais opetella metskun kantamisesta neutraalimpaa ja rennompaa, että sais Dinalle rennomman fiiliksen sitä kantaa. Antaa kapulan koiralle ja vaan kävellä yhdessä ympäriinsä koira kapulaa kantaen. Sais vähä purettua siitä jännitystä. Ja esim kun itse korjailee treenienjälkeen tavaroita kentältä antaa koiralle kapulan kannettavaksi ja kehuu sitä hianosta kantamisesta ja kun ottaa sen pois niin koiralle palkka. :) Eli tollain itse noutoliikkeen ulkopuolella koittaa tehä metskusta neutraalimpi. Musta ihan hyvä idea koska Dinalle ei toimi mitkään hetsaukset tms metskussa. Jos sais sille rennompaa mielentilaa niin ehkä joskus metsku noutokin ois rennompi ja kenties palautusvauhtikin paranisi. Aika näyttää tässä toimiiko.

Lopuks otettiin vielä luoksetuloa, en oo ihan tyytyväinen Dinan stoppeihin. Tästä jäi käteen että treeneissä käyttää tarpeeksi apuja (sekä suullinen että käsi) ja oikeesti paljon niitä pallon heittoja jos meinaa käsimerkillä pysäyttää. Eli tehtiin sitten lähinnä vaan puunkierroista pallonheittoja ja reagointi kyllä nopeutu kerta kerralta. Tässä toistot on valttia ja nimenomaan onnistuneet sellaiset! ;) Eli ei haittaa että treenaa stoppeja lyhyemmältä matkalta ja käyttää paljon apuja, kunhan stopit on hyviä. Silloin ne onnistuu kyllä yleensä kokeessakin. 
Note. Mun pitää opetella heittämään sitä palloa että se a. lentäs tarpeeks kauas ja b. edes vähän sinne päin mikä oli tarkotus.. Onneks on narupallot keksitty ;)
Maahanmenoon lähettiin kattomaan parempaa tekniikkaa, niin että Dina menis maahan suoraan eikä seisahduksen kautta. Tätä vois koittaa treenata vähän parempaan kuosii auttamalla reilusti että oikeesti tippuis maahan. Paljon siis käsi ja vartaloapua vielä tähän jotta saatais tekniikkaa vähän parempaan suuntaan ja onnistuneita toistoja.



Nii- korjattiinhan me vähän myös sitä Dinan alun karkailua hyppynoudossa. Toisti saman varmaan kolme kertaa. Sitten karjasin sille kun yritti karata ja sain sen stoppaamaan ennen kapulaa. Seuraavalla yrityksellä päätettiin että vaikka ei enää karkais niin Nina huutaa hämäys nouto-käskyn. Dina pysyi nyt liikkurin käskystä paikallaan, eikä mennyt hämykäskyynkään. Sitten sai mennä noutamaan. Täytyis tehdä Dinalle paljon tollasia kiusaamisjuttuja jossa se joutuu oikeesti vähän hommiin ja miettimään. Tekis hyvää sen pienille aivoille ja nopeesti niistä kyllä yleensä korjaa. Mutta ois hyvä vähän rikkoa kaavaa!




Neljä tuntia tokoiltiin kolmen koiran voimin joten pää oli aivan täynnä uutta mietittävää ja treenattavaa treenien jälkeen! Ninalle iso kiitos että jaksoi tulla meitä koulimaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti