perjantai 4. lokakuuta 2013

MEJÄ part 2 ja Pk-hommia

Torstaina iltapäivällä mentiin vetämään tokat verijäljet. Tehtiin Dinalle metsään nyt eka jälki. Anni veti ja mä kuljin edellä kattomassa reittiä. Tehtiin n 70? m pitkä suora jälki joka ajettiin melkein heti.
Dina jäljesti alun tosi hyvin. Loppua kohden poikkesi pari kertaa jäljeltä, ja oli esim kiertämässä yhtä puuta väärältä puolelta. Silloin tajusin että olin itse jälkeä tehdessä kävellyt puun siltä toiselta puolelta, eli Dina oli lähtenyt seuraamaan mun jälkiä! Palautin verijäljelle ja teki tuon vielä kerran uudestaan toisessa samanlaisessa kohdassa, mutta jäljesti kyllä palautuksella sitten verijäljen loppuun.. Jatkossa siis ehdottomasti joku muu vetää jäljet! Ajattelinkin että luultavasti ihmisjälki vois olla enemmän luontaista Dinalle, mutta eiköhän se verijäljellekin opi pienellä treenillä. Uskon että siitä saa ihan nätin jäljestäjän vähän treenaamalla vaikka mitään suurta draivia se nyt koskaan tuskin verelle saa kun puuttuu tietty luontainen riistavietti. Kyllä esim labukat ja ajokoirat pikkusen eri intensiteetillä jälkeä ajoivat, hyvä ettei syö jälkeä mennessään. ;) Mutta kivaa toi on villiksellekin virikkeenä!

Torstain iltana Dina meni hoitoon Ammille kun mä menin koululle yöpäivystykseen to-pe yöksi. Perjantaina konkkaronkka lähti metsään, sillä bc:iden ja rhodejen ohjelmassa oli jälkeä ja esineruutua Pölvan metsissä. Dina pääs reissuun mukaan. Mä sain jäädä kotiin nukkumaan pois yön univelkoja. ;)

Dina pääs siis kokeilemaan miltä tuntuu vetästä palveluskoira-liivit niskaan ja koittaa isojen koirien hommia. Dina pääsi esineruutuun etsimään tavaroita. Hyvin olivat kuulemma tavarat löytyneet ja ensimmäisen näkölähetyksen jälkeen oli puudelsson työskennellyt hyvin itsenäisesti. Tosin ei toi tavaroiden etsiminen ja nenätyöskentely Dinalle mitään tuntematonta hommaa oo. Se painelee aina häntä viuhuen pitkiäkin aikoja etsien hävinnyttä keppiä, käpyä, lelua, nameja tai mitä milloinkin ja rrakastaa sitä. Joten aika ominainen laji tälle koiralle. :)
















Hommien jälkeen koirat pääs vielä metsään vapaana juoksemaan, porukassa Dina, rhodet x2 ja bc x2. Oli kuulemma vähän hulinaa. :D
Ammille iso kiitos Dinan hoidosta, virikkeellistämisestä ja kuvista!! :)

Illalla vähän reipastuin ja pesin ja trimmasin Dinan. Pitkään oli mielessä kytenyt turkin reilu lyhennys, varsinkin jalkakarvat ärsyttää kun aina märät ja likaiset. Vedinkin jalat sitte melko lyhyeksi ja korvakarvoista lähti varmaan melk 5 cm. Muutenkin kauttaaltaan otin vähän lyhyemmäksi. Mitään ihan hirveän radikaalia en sitte kuitenkaan tehnyt, noi jalat ja korvat oli ne tällähetkellä eniten häiritsevät. Vaikka mitään radikaalia en tehnykkää lähti karvaa reilun futispallon verran, kertoo siitä kuinka ylikasvanu tyypin turkki taas oli. Tuntuu että se kasvaa hirveetä vauhtia tällähetkellä! Valitettavasti kuuden tunnin pesu ja trimmausprojektin jälkeen ei riittänyt enää kummallakaan energiaa kuvaamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti